Akvaariot vm.1955 – 1995

Akvaariot vm.1955 – 1995

Akvaarioharrastus Käätypolulla alkoi, kuinkas muuten, Häkkisen Sepon aloitteesta.  Hänelle oli isä-Aarne hankkinut  jostain pienen 30-litraisen ja siihen muutaman kasvin, punaisen platyn ja miljoonakaloja. Vuosi lienee 1955 eli olin noin 14v.
Innostuin heti ja katselin Hesarin ”Myydään”-palstaa muutaman päivän kunnes eno- Osmo kuuli asiasta ja hommasi jostain tutuiltaan joutilaaksi jääneen 50-litraisen akvaarion teräsrungon, josta vain pari lasia oli rikki ja loput löysällä.

Sitä sitten innolla ehostamaan ja isäukon romuvarastosta ikkunalasia leikkaamaan sopivaan kokoon.  Luimme Sepen kanssa hartaasti alan harrastuskirjat sekä akvaarion valmistuksen että sen hoidon osalta.  Minä lainasin niitä Kallion kirjastosta ja edelleenlainasin Sepelle.
Tein ohjeiden mukaisen kittitahnan ja istutin käytetyt, mutta ehjät,  lasit vihreärunkoiseen akvaariooni.  Sitten kiireesti kiviä ja vettynyt kanto maisemointiin ja niin alkoivat investoinnit akvaariokaupasta.  Pari hassua kasvia ja  puolen tusinaa kalaa kävivät jo kovasti opiskelijan ja raketintekijän lompakolle. Sepeltä sain miljoonakalan poikasia ja joitakin yli-innokkaita kasveja, joita hänen piti jo vähentää. Onneksi harrastus perheessä kuului kernaasti tuettujen ryhmään, joten myös äiti ja muutamat sukulaiset avustivat hieman. Pikkuhiljaa akvaariossa oli jo täysi kala- ja kasvimäärä kokoonsa nähden.
Hienommissa  akvaarioissa oli myös ilmastuslaitteet, joten miksei siis myös meillä.  Sähköllä käyvät pumput kävivät liian kalliiksi rahavaroillemme, mutta ei hätiä.  Sepolla oli  valmiina yksi ylimääräinen höyrykoneen kattila koulun työpajatunneilta ja hän lupasi hommata toisen samanlaisen joltain kaveriltaan, joka ei omaansa enää tarvinnut.  Nyt meillä oli molemmilla nuo pienet, parin nyrkin kokoiset  painesäiliöt ja sitten vaan juottamaan kylkeen polkupyörän venttiiliä ja toiseen päähän ohutta kupariputken pätkää johon liitettiin metri- pari venttiilikumia.  Venttiilikumin päähän ostimme akvaarioliikkeestä tuon tärkeän osan eli palan hohkakiveä hajottamaan ilma pieniksi kupliksi.  Ilman säätöön tarvitsimme pellin palan ja sen läpi ruuvin puristamaan letkua sopivan kuplamäärän tuottamiseksi.  Tuon hajottajan upotimme akvaarion pohjalle ja säiliöön pumppasimme polkupyörän pumpulla ilmaa niin paljon kuin vain meni ja se riitti lähes koko päiväksi tuottamaan kuplia kalojen ja meidän iloksemme.

En muista yhtään, kuinka kauan tuota harrastusta sillä erää kesti, mutta muistelen saman akvaarion olleen meillä ensimmäisenä myös Huhtasuontielle muutettuamme (1969).  Sinne sitten tuli myöhemmin hankittua eli tehtyä oikein ”aikuisten” akvaario eli tuollainen 300-litrainen ja siihen salakuljetin Kanarialta kameralaukussa (n.1978) neljä punakorva- suokilpikonnaa, joista kaksi on vieläkin hengissä Jyryllä Käpylässä tänäkin päivänä yli 35-vuoden ikäisinä ja 25-senttisinä.
Noiden kilpikonnien asuttaminen akvaarion oli alkuaikoina todella kiinnostavaa, sillä konnat olivat vain 2.5-senttisiä, mutta vilkkaita ja nopeita uimareita. Lopulta niin nopeita, että söivät pikku hiljaa kaikki kalat pois ja niiden loputtua myös akvaariokasvit.  Vain muoviset saivat olla rauhassa.  Toisaalta taas ruokkiminen oli halpaa kesäisin: Vain voikukkaa ja  salaattia pihalta.  Myös etanat ja madot kelpasivat sekä kärpäset ikkunasta. Olisivat isompina syöneet sormenkin, jos se ei olisi ollut omistajassaan kiinni.  Ihmettelimme tuossa konnien nuoruusvaiheessa puheita kilpikonnien hitaudesta, kun nämä littanat ohjukset saattoivat pelästyttyään ”lentää” vedessä akvaarion päästä päähän alle sekunnin. Kova kolaus vain kuului, kun kilpi osui vastakkaiseen päätyyn.  Se oli sitä pakonopeutta sananmukaisesti.
Tuon 300-litraisen akvaarion alkuaikoina sattui myös eräs tosi iso vahinko, kun eräänä aamuyönä tuon omakotitalomme alakerrasta alkoi kuulua omituista lorinaa ja veden tippumisen ääniä.  Puoliunessa Sirpa meni ensin katsomaan ja huusi heti minut hereille katsomaan, kun täällä joku vuotaa.  Juoksin alakertaan ja astuin olohuoneeseen ja  ”LITS, LÄTS”, kuului jaloista.  Tuntui myös, kun heräsin lopullisesti ja sytytin valon.  Koko olohuone lainehti vedestä.  No, heti vain toimeen eli märät matot ikkunasta pihalle ja uusia kuivia eteisestä ja keittiöstä vettä imemään.  Myös yläkerran kaikki räsymatot saivat saman kasteen, kunnes suurin vesimäärä oli saatu imeytettyä ja päästiin raahaamaan akvaario pihalle sen kevennyttyä jo merkittävästi.  Kuivatus- ja pelastustyö jatkui vielä muutaman tovin, kunnes kalat oli pelastettu saaviin ja lattia pääosin kuiva ja perhe Kuukkanen pääsi takaisin höyhensaarille.
Onnena onnettomuudessa oli kaksi seikkaa: Toinen oli hiljakkoin teetetty uusi parkettilattia, joka oli vielä erittäin tiivis ja siis  perusteellisesti lakattu.  Toinen oli talon rakenne, jossa olohuoneen lattia oli sopivasti keskeltä hieman notkollaan, joten  vesi kerääntyi keskelle lattiaa eikä ehtinyt valua sivuista seinien välisiin eristeisiin.
Nuo kilpikonnat periytyivät ensin Jarille ja myöhemmin sitten Jyrylle tai tosiasiassa Jyryn Johanna-vaimo ne ensisijaisesti halusi ja niistä huolehti Jarin luovuttua.  Akvaario on nykyisin jo 500-litrainen.

Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen

Takaisin