Puutarhaunelmia

Vartiokylässä tontit olivat yleensä suuria 50- ja 60-luvulla, niin meilläkin. Talohan oli aika pieni, ja vaikka saunakin oli eri rakennuksessa, niin varsinaista puutarhaahan jäi tosi paljon. Siihen aikaan elämä oli aika niukkaa, ja puutarhaa suunnitellessa ei varmaan ollut tärkeintä esteettinen puoli, vaan lähinnä se, mitä puutarha tuotti, ja kyllähän se sitten tuottikin.

Isä varmaankin oli se, joka päätti siitä, mitä meillä puutarhaan laitettiin. No, ainakin omenapuita oli runsaasti, muistelisin, että niitä olisi ollut 18 kappaletta. Sinänsä ihanaa, sillä mikään ei voita hyvää kotimaista omenaa. Lisäksi oli monenlaisia marjapensaita, ja kait yksi huonosti menestyvä kirsikka- tai luumupuu. Suurin osa muusta osasta puutarhaa olikin sitten hyötypuutarhaa. Mehän kasvatettiin ”kaikkea mahdollista”. Lähinnä siitä ajasta, mitä muistan, on minulla mielikuva, että kyykin sitten koko kesäloman kitkemässä/harventamassa meidän kasvimaatamme. Aina kun pääsin alueen loppupäähän, oli taas aloitettava alusta! Usein varmaan tein työtä vapaaehtoisesti, mutta toisaalta se oli pieni pakkokin, kun työtä oli paljon, ja isä ajoittain aika huonokuntoinen. En tietenkään kilttinä tyttönä raskinut jättää kaikkia hommia äidillekään, joten autoin parhaani mukaan. Varmaan myös Anja ja Kari auttoivat, mutta heillä oli jo enemmän omiakin menoja, kun olivat vähän vanhempia. Varmaan kyllä joka kesän lopussa vannoin, ettei minulla ei koskaan tule olemaan omaa puutarhaa, vaan käytän lomani matkusteluun ja muuhun ”turhanpäiväiseen”.

Olihan meillä tietenkin hieman kukkiakin, perunapellon päätyyn laitettiin joka kesä pieni kukkamaa, johon useimmiten kylvettiin krassia ja kehäkukkaa. Lisäksi oli tietenkin syreeniaita ja ruusupuskat, mutta niitä meillä oli vähemmän, kun niistä ei ollut mitään hyötyä. No, ruusunmarjathan sentään olivat terveellisiä. Olihan loppukesästä tietysti mukava syödä tuoreita vihanneksia ja marjoja, ja yleensä me saatiin kaikkea koko talven tarpeeksi. Kyllä syksyllä riitti äidillä lähinnä mehustamista, hilloamista ja säilömistä, mutta olihan sitten talvellakin terveellistä syötävää. Siihen aikaan kukaan ei varmaan vielä edes uneksinut pakastamista, mutta meillä oli hyvä maakellari saunarakennuksen alla.

Muistan yhden kesän joskus 60-luvun puolivälissä. Olisin hirveän mielelläni mennyt johonkin ulkopuoliselle töihin, mutta enhän mä saanut mennä. Isän mielestä kotona oli töitä riittämiin, siis sitä kitkemistä. Sainhan mä siitä vähän palkkaakin, mutta mua harmitti vietävästi, kun Anja ja Kari pääsivät johonkin muualle töihin.

Joskus pienten lisäansioiden toivossa kävin myös jollain ulkopuolisella kitkemässä. Yhtenä kesänä ainakin Linnanherrantiellä sijaitsevassa talossa, jossa oli iso puutarha. Kitkin vitosella koko alueen. Sanoivat, että voin tulla koska haluan uudelleen. Olin varmaankin jo oppinut ammattitaitoiseksi kitkijäksi jo siinä vaiheessa.

Välillä käytiin jossain isossa maalaistalossa nostamassa apuna perunaa, olikohan Juurisella jossain siellä Valkoisen Ristin luona Porvoontien varrella. Olihan se toisaalta vaihtelua ja toisaalta ihan hauskaa, mutta likasta puuhaa. Sitä en muista, miten mä sinnekin jouduin mukaan. Kai mä olin halpaa orjatyövoimaa.

No, kaiken kaikkiaan tästä kaikesta on ollut seurauksena, että minulla on viha/rakkaussuhde puutarhoihin. Kävelen mielelläni kaikenlaisissa puutarhoissa, ja erityisesti rakastan kasvitieteellisiä puutarhoja ja teen siellä kaikkea sellaista, mistä ei ole hyötyä. Eli ihastelen vain ja otan valokuvia, eli kyllä kukkakuvissa löytyy!

Maj-Britt joskus myöhemmin tavatessamme sanoi, että hän aina ihmettelee, ettei me hankinta omakotitaloa ja puutarhaa, hän kun muistaa, että mä vietin kaikki kesät siellä meidän puutarhassa! Mä olenkin joskus sanonut, että jos mä hankin oman puutarhan, pitää kaupanpäällisenä pitää tulla myös puutarhuri. Mies kun on sanonut, ettei ainakaan hän rupea puutarhaa hoitamaan. Onneksi olen siinä suhteessa löytänyt samanhenkisen kumppanin, kumpikaan ei ole kaivannut puutarhatöitä.

En kuitenkaan vieläkään uskalla sanoa, etten koskaan hanki omaa puutarhaa, sillä voihan se olla, että eläkeiässä sitten mielelläni ihastelen omassa puutarhassa kätteni töitä! Mistäs sitä tietää. Kun on tarpeeksi vanha, ei ehkä muista vanhoja vannomisia, ja toisaalta vannomatta paras!

Riitta


Muistan erinomaisesti Tirkkosen Erkin jättikurpitsat ja jättiporkkanat. Kurpitsat oli tuollaisia pienen ihmisen kokoisia ja porkkanat, arvioisin näin jälkikäteen: halkaisija n. 6 cm ja pituus n. 40 cm. Eli nekin oli pieniä pesäpallomailoja. Riitta saattaisi muistaa suurimman kurpitsan painonkin?

Vartsikan poikaporukka oli muutamana kesänä puutarhatöissä Nymannin tilalla Marjaniemessä – ”Puotilan pelloilla”. Nyt niillä main kasvaa vain kivitaloja. Siellä istutettiin kaalintaimia, harvennettiin istutuksia ja kitkettiin tietysti. Palkat olivat urakkapalkkoja jonkun markan rivi (entisen pennin, nykyisen sentin + inflaatio). Parhaan liksan sai lannan levityksestä ja se homma olikin kysyttyä, eikä loppuviimeksi lainkaan niin p:skasta, pikemminkin raskasta.

Eräänä kevätkesän päivänä Nymannin lehmä oli saanut ähkyn päästyään apilapeltoon. Sen vatsa oli pallona ja apulaiset suunnittelivat jo vatsan puhkaisua. Eivät vaan tienneet mihin kohtaan olisi pitänyt puukko iskeä, jotta lehmä ei olisi kuollut. Lääkäri oli tilattu mutta apuneuvot olivat kalliit. Lehmälle juotettiin petroolia. En osaa sanoa miksi. Ehkä se olisi toiminut laksatiivina?
Jäi epäselväksi selvisikö lehmä hengissä lääkärin tuloon asti. Työpäivämme päättyi sitä ennen.

Kommentoi: Hannu Kuukkanen


Valitettavasti en enää muista isoimman kurpitsan painoa, enkä kyllä muitakaan mittasuhteita. Sen kyllä muistan, että valtavia ne olivat ja kaipa niitä välillä huvikseen punnittiinkin ja mitattiin. Ehkä Kari tai Anja muistaa tämän asian paremmin? Kaipa meillä oli sitten hyvä komposti, jossa niitä kasvatettiin. Suomaahan ei kait ole parasta mahdollista kasviksille, mutta kyllähän siitä hyvää kasvualustaa hoidolla saatiin. Lisämultaahan meille jossain vaiheessa kärrättiin, en muista mistä, ja joitain lannoitteita jostain ulkopuoleltakin. Lannoitteethan eivät siihen aikaan olleet koskaan keinotekoisia, joten kaikki tuotteet olivat luomutuotteita. Kyllä meillä kurpitsajuhlaa vietettiinkin sitten talven mittaan, eihän ne ihan pieniä pikkelssipurkkeja olleet, joihin äiti niitä kurpitsanpaloja säilöi. Meidän kasvimaahan ja puutarha olivat isän ylpeys, oli kait kunnia-asia, että kasviksista ja vihanneksista tuli isoja ja maukkaita. Ja tulihan niistä. Kyllä mä joskus kaiholla muistelen oman puutarhan vihannesten makua, kun syön kaupan porkkanaa tms. Oli kiva joskus, vaikkapa keskellä yötä, jos heräsi keskellä yötä kesällä, mennä hakemaan porkkana yönälkään. Ei sitä edes usein muistanut pestä, mutta eihän tuosta haittaa ole aiheutunut, kai!

Riitta


< TAKAISIN / ETUSIVULLE / TARINOITA

Tietoa kirjoittajasta

Riitta Tirkkonen-Walkila

Tietoja löytyy osoitteesta: http://www.webcag.fi/kuukkanenkokocv.html

Takaisin