Tanssit Kontion Majalla 1958 -62

Tanssit Kontion Majalla 1958 -62

Kontion Majalla oli monipuolisen urheilutoiminnan lisäksi myös lähes yhtä monipuolista huvitoimintaa.  Tuolloin 50-60-luvuillakin olisi ollut tietenkin pääasiassa tanssiaisia, mutta sodan jälkeen oli pitkälle 70- luvulle asti lakiasetus, jonka mukaan pääsymaksulliset tanssit olivat verovapaita vain silloin, kun illan aikana oli vähintään yksi tunti muuta ohjelmaa.  Tämä tarkoitti Kontion piirissä sekä runoja, lauluja että lausuntaa, mutta pääasiassa näytelmiä ja erilaisia hupailuja. Isompiin juhliin, kuten joulu- ja laskiaisjuhlat sekä jotkut karnevaalit, kehitettiin ohjelmaa näytelmineen tai hupailuineen ihan verottomasti.
Tavallisiin lauantai-illan tansseihin haettiin siis Vallilan poliisilaitokselta maksullinen lupa ja verolliset liput.  Lipunmyyntiä ja juhlijoiden käyttäytymistä tarkkaili poliisit tarkastuksillaan. Järjestäjällä piti olla myös järjestysmiehet omasta takaa. Järjestysmieheksi saattoi joskus joutua oli sitten pääsymaksu maksettuna tahi ei, sillä vapaaehtoisia ei aina ollut helposti tyrkyllä.  Lievää painostusta ja uhkailua siis.
Karin Soikka, systeri naapurista aidan takaa, taisi toimia yllyttäjänä, kun sai minunlaiseni urheilusta innostumattoman poikkeamaan muutaman kerran Kontion Majalle joihinkin juhliin. Siellä tuli sitten puheeksi, että huvitoimikunta tarvitsisi vetäjän näihin huvitilaisuuksiin ja yllytyshulluna ryhdyin hommaan v.-58 syksyllä. Kokemukseni tanssien ja juhlien järjestämisestä oli lähinnä varjoteatteri ja kotihippapohjalta, joten tarvitsin ja sain apua aina pyytäessäni, mutta kyllä yhden illan järjestelyihin meni helposti alkuun koko viikon vapaaillat ja lauantaisin ei kaksitoista tuntia aina riittänyt.  Parhaana mentorina toimi Salorannan Olli, joka aiemmin oli pyörittänyt tätä show:ta. Hän teki myöhemminkin juhliin ja muihin Kontion tapahtumiin mainokset firmassaan.  Hannu-veljeni teki myös jonkin verran tanssiaismainoksia meille.
Yllättävän hyvin saimme kasaan ”Kontio Teatteriin” aktiivisiksi keskimäärin kymmenen – viidentoista hengen porukan, joka harjoitteli ohjelmiston, teki rekvisiitan ja lavasteet sekä järjesteli salin tanssikuntoon s.o. punttisalivälineet varastoon ja tuolirivistöt esille sekä laittoi buffettiin myytävät esille, keitti kahvia ja teetä ja tiskasi pitkin iltaa astioita. Kaikenkattavaa apua antoivat tietenkin Majan vahtimestarit eli ensin Arska Saloranta ja hänen jälkeensä Leinosen Reiska, jotka asuivat Majan kivijalassa olevassa vahtimestarin asunnossa. Arska jopa osallistui näytelmiin, mutta Reiska ei kehdannut. Yksi aktiivisimmista ”talkoolaisista” oli edesmennyt ystävämme Ari Kauppila. Muistamistani esityksistä parhaat olivat ”Meksikon Pikajuna”-parodia ja näytelmäväännös ”Prinsessa Ryysynen”. Teimme Sirpan kanssa niihin pohjatekstin ja sitten harjoituksissa tekstiä muokattiin pitkin matkaa niin että konekirjoitusrivien välit olivat täynnä korjauksia ja yliviivauksia.  Ja kyllä meillä oli hauskaa! (Toivottavasti katsojillakin esityksissä)  Muistaako kukaan näitä ?
Minun tärkeimpiin tehtäviini tuon porukan kaitsemisen lisäksi kuului tanssimusiikin nauhoittaminen, äänilaitteitten kunnossapito ja myytävien tarvikkeitten hankinta.  Siinä oli verrattomana apuna vanha kunnon ”ekologinen” Vankku – pakettiauto (hiirenpesä peräkontissa ja västäräkin pesä konepellin alla).  Kukkaniityntien alussa eli Ahdekaunokintien kulmassa oli pieni Heleniuksen sekatavarakauppa, jonka ystävällinen ja Kontiolaismielinen omistaja antoi luotolla tavarat, joista ylimääräiset sai palauttaa ja lisääkin sai hakea vielä iltamyöhään koputtelemalla yläkerrassa olevan asunnon oveen. Ihan nauramatta hän auttoi lastaamaan tavarat Vankkuun ja toivotti vielä ”onnellista matkaa”  Majalle.  Muutaman noutokeikan joutui tekemään autoileva Järvisen Pivekin joka usein oli kanssani myös järjestysmiehenä, sellaisetkin piti olla omasta takaa ja poliisit tarkistivat käydessään, että käsivarsinauhat löytyivät ainakin kahdelta.  Joskus meitä tarvittiin auttamaan  ulos liiaksi juovukkeita nauttineita juhlijoita ja pari kertaa poistamaan teräaseet tummemmalta kansanosalta.  Talonmiehen virkaa omaavana myös Leinosen Reiskalla oli ainakin yksi yhteenotto tummien kanssa asuntonsa ovella, johon tultiin uhkailemaan, mutta Reiskalla otti haulikon polvelleen nojatuoliin asunnon perälle ja hän huuteli sieltä, että päät saa näkyä ovesta, mutta jos jalka näkyy, niin ammun. Pääsivät neuvotteluratkaisuun.  Puolisen vuotta meillä oli myös elokuvateatteri Bio Iiriksen kioski hoidettavanamme Kontion tulolähteenä, mutta se oli jo melko toivoton yritys jatkuvasti pienenevien katsojamäärien vuoksi ja vaikeasti rekrytoitavien myyjien. Myyjät saivat ainoaksi palkakseen katsoa filmin ilmaiseksi. Television aikakausi oli jo kovasti tulollaan.

Syksyllä -59 tapasin sitten Vartsikan bussissa mukavan tuntuisen Sirpa- neitokaisen, joka pikaisessa juttutuokiossa paljastui myös ”Kontiolaiseksi” ja sain houkuteltua hänet huvitoimikuntaan lyhyellä palopuheella (nyk.hissipuhe). Pyöritimme sitten yhdessä putiikkia sen syksyn, kunnes jouduin armeijaan tammikuussa. Sirpa jäi hommaa hoitamaan Kauppilan Arin kanssa ja muun aktiiviporukan kanssa.  Kyllä siellä Majalla meni minultakin kohtuullinen osa viikonloppu- ja muista armeijan lomista. Raskain homma puolen yön lähestyessä oli saada porukkaa jäämään loppusiivoukseen ja tiskaukseen sekä inventoimaan buffetti ja laskemaan kassa. Usein oltiin Sirpan ja Kauppilan Arin kanssa kolmisin hommaa lopettelemassa yhden- kahden välillä yöllä.  Varsinkin talvisaikaan, kun oli hiihtojaoston järjestämät kilpailut tai muuta toimintaa sunnuntaisin heti aamusta, piti kassan olla laskettuna ja inventaarion tehtynä, että tilit täsmäsivät ja tulot menivät oikeisiin kohteisiin. Noiden tanssi-iltamien lisäksi Sirpa veti myös tyttöjen harrastuspiiriä yli vuoden tuon armeija-jaksoni aikana.
Vapauduttuani armeijasta v.-62 alussa, jatkoimme yhdessä vielä puolisen vuotta, kunnes alkoivat työt ja kodinrakentaminen haitata harrastusta.  Oli se silti tuleville yksityisyrittäjille ihan kelpo harjoitusjakso niin taloudenpidon, henkilöstöhallinnan kuin organisoinninkin osalta. Ansiot Kontion kassaan noilta illoilta pyörivät 50 markasta 500 markkaan per ilta ja parhaana sesonkina syksyllä oli sekä keskiviikko- että lauantaitanssit.  Kyllä nuo 50 markan illat jäivät kaivelemaan tappiollisina, porukalla tehtyyn työmäärään nähden, mutta aikansa kutakin. Mietittiin, että voi se olla tämä huvitoimintakin sellaista huvittavaa kerhotoimintaa.
Lopetettuamme loppui myös huvitoimikunnan toiminta. Oli alkanut TV:n valtakausi ihmisten ajankäytössä.

Kirjoitteli Heimo Kuukkanen

Kontion Majan baari / buffetti. Vas. puoleisen tytön nimeä en muista. Oik. Pirkko Silfverberg

Kokous Kontion Majalla. Kasvoista tunnistan vas. Järvisen Pive, takanaan Silfverbergin Pirkko, takaoik. Karin Soikka, etuoik. Järvisen Ape.

Heimo Kontion Joulujuhlien jälkeen ”takki tyhjänä” Kontioteatterin näyttämön reunalla.

Jatkomuistelmia kirjoittaa Hannu:

Urheiluseura Kontion näytelmistä muistaa Hannu veli ainakin sellaisen, jossa hän esiintyi kreivi Dagoberttinä, joka antoi kansan anomuksesta armon Esterille. Älkää kysykö kuka Ester oli tai mikä näytelmä oli kyseessä. Dagobert muistaa vain nuo vuorosanat: ”Vuoksi kansan anomuksen Ester saapi armahduksen”.  (Heimon historiapläjäys: Dagobertit olivat valta-asemassa  600-700-luvuilla silloisessa Austrasiassa, joka oli Wikipedian mukaan liki nykyisen Saksan aluetta.)

Noista tanssi-iltamien julisteitten teosta olen muistaakseni jossain jo kirjoitellutkin, jos eivät ole kadonneet sivujen kaatumisen mylläköissä. Se oli varsinaista ”imppaajan” toivehommaa.  Puhalsin nimittäin fiksatiiviruiskulla ohennettuja emalimaaleja shabluunoiden läpi naama punaisena ja pää pyörällä tinnerihuuruista (että sieltä tämä kaikki saavutettu hulluus on peräisin). Sittemmin mainittu Salorannan Olli astui armahtajana kuvaan ja opetti minulle silkkipainamisen tekniikan salat. Joitakin mainoskortteja muistan ainakin silkkipainolla Kontiolle painaneeni. Taisi olla joku julistekin, olisiko ollut juuri noita kuuluisia Laskiaisriehajulisteita?

Kontion Laskiaisriehassa olimme sitten esiintymässä aikoinamme Markku, Marco Putkosen Passing Five bändinä. Viimeinen tilaisuus taisi lähteä lapasesta. Paikalla katkesi ainakin yksi penkki, yleisön pyrkiessä näkemään esiintyjiä jotka sijaitsivat lattiatasossa kansanjoukon takana.  Vetävin ilmestys oli varmasti juuri Markku, joka noina nuoruutensa hurjina aikoina oli kovasti tyttärien piirittämä.

Takaisin