Tiikelipaino Käätiksellä v.-67 -70
Tositoimia ja lapsityövoimaa käytettiin härskisti nuoren yrityksen alkuvuosina. Osin välttämättömyyden pakosta, osin siksi, kun se oli kaikista tosi hauskaa.
Tämä tarina liittyy toiminimi H.Kuukkasen, myöhemmin Sähkö-Puoti Oy:n, alkutaipaleelle, vuosille -62 – 70.
Vaikka ammattitaito oli jo saavutettu etu yritystä perustettaessa ja päivätyötä tarjonneen työnantajan jäljiltä oli siunaantunut omiakin vakiasiakkaita iltatöiksi, niin oman yrityksen perustaminen ja sen vaatimien investointien rahoittaminen vaati töiden hankkimista vähintäin kahdentoista tunnin työpäiville. Se taas vaati mainostamista, joka hyvin nopeasti osoittautui kalliiksi osaksi kustannuksia. Ja eikun keksimään lehti-ilmoituksia halvempia mainoksia. Onneksi oli käytettävissä tuo Hannu- veli, joka oli mainostaiteilija luojan armosta, vaikkei sitä itse vielä silloin oikein sisäistänytkään. Minulla taas oli mielestäni tekstit hyvin hallussa, joten yhteistyöllä syntyi vuosien varrella noin 50-60 erilaista ja mielestämme erinomaista mainoskampanjaa.
Ensimmäiset mainoksemme olivat puolikaan arkin eli A5- kokoisia ja usein valkoiselle ja väliin värilliselle paperille monistettuja. Multiprint- niminen kopiofirma Annankadulla oli halvin ja nopein (on muuten jäljellä vieläkin). Tuhannesta kahteen- kolmeen tuhanteen olivat tavallisimmat monistuserät. 10.000 oli muistaakseni suurin monistuserä.
Varsinainen mainosten jakelu oli sitten sitä lapsityövoiman hauskuuttamista. Hannua, Sirpa-vaimon serkkupoikia ja tyttöjä sekä myöhemmin omaa Jari-poikaa käytettiin, itsemme lisäksi tietenkin, jakelemaan viikonloppuisin mainoksia ympäri Itä-Helsinkiä. Taisi siellä olla muutaman kerran Louhiston Pyrykin niitä jakamassa. NSU Prinz- henkilöauton ovet levällään ajoimme pitkin omakoti- tai kerrostaloalueita ja porukka roikkui auton ovikynnyksillä katon reunasta kiinni pitäen pidemmät välit. Postilaatikoiden kohdalla hyppäsivät kyydistä juosten tuikkaamaan mainokset niihin. Homman hoidettuaan juoksivat auton kiinni hypäten kyytiin seuraaville postilaatikoille.
Mainokset jaettiin alueittain ja seurasin niiden vaikutusta saatuihin työtilauksiin. Aina mainosten jaon jälkeen työt selvästi runsastuivat kyseiselle alueelle ja jos vielä tuli mainintoja hauskasta mainoksesta, niin sitä monistettiin lisää ja jaettiin sitten muuallekin.
Siinä v.67-70 välissä meillä oli myös ihka oikea painokone eli sellainen sähkömoottorin pyörittämä ja niinkutsuttu ”käsinalistettava” kone, joka tarkoitti sitä, että koneen puristaessa useamman sadan kilon voimalla teräslaatat vastakkain painovaiheessa, piti koneen käyttäjän laattojen auetessa vauhdissa ottaa valmis työ ulos ja laittaa uusi tilalle. Siinä oli noin 1.5- 2 sekuntia aikaa saada sormet pois välistä. Ei jääneet kummaltakaan kertaakaan.( Laskettiin sormet aina ennen ja jälkeen työn.) Tämä tiikelipainokone oli muistaakseni Gutenberg – merkkinen jostain 20- 30- luvuilta. Ostin sen siitä Liikkalantieltä vanhalta kirjapainomieheltä, Eevert Airikalta, jonka pienen pienessä mökissä se oli käynyt rasitukseksi asumiselle. Hanskin kanssa kammettiin tämä liki 200 kiloinen möykky sinne Käätis 8:n kellariin. Ensin lankkujen ja kankien kanssa pakufolkkariin ja sitten siitä kellariin. Koneen mukana tuli pari- kolme kirjainsarjaa ja latomalaatikoita, joihin näillä kirjasimilla ja välikkeillä tekstit sitten asemoitiin. Painoimme sillä useita tuhansia mainos- ja käyntikortteja ja Hannu teki myös ”ulkopuolisille” eli Taideteollisen Korkeakoulun vaksille jotain kunnallisvaalien tai Elannonvaalien mainoskortteja. Vanhempiemme 50- vuotispäivien kiitoskortit muistelemme myöskin Hannun painaneen. Härkösen Pekka naapurista oli myös alan miehiä ja hän valmisti ansiokkaasti firabelihomminaan valmiita kuvalaattoja meille. Terveisiä taas ”Hääköille” sinne Keuruun hautuumaalle. Muistelemme edelleen lämpimästi näitä jo edesmenneitä uus-Keuruslaisia.
Painokone meni sitten jossain vaiheessa tarpeettomaksi jääneenä myyntiin ja yhdellä pikkuilmoituksella sille löytyi uusi omistaja. Yrityksemme oli siinä vaiheessa kasvanut ja vaurastunut sen verran, että mainokset voitiin jo painattaa normaalisti ja ilmoitella jonkin verran jo lehdissäkin. Noita Hannun piirtämiä mainoksia osui vielä vuosienkin päästä silmiin joissain asiakkaissa, nastalla eteisen seinässä, ”kun ne olivat niin hauskoja ja hyvin piirrettyjä”. (Olihan niissä ehkä olennaisena tietona myös ne paikallisen huoltoliikkeen yhteystiedot.)
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
Tiikelipainolla tehty joulumyynti mainos ”Sibakoffin” talon ajalta. Hannun kuvitus…tietenkin. Tuo kuvien ”ukkeli” kuvasi tuon ajan radioiden ja telkkarien sisällä tarvittavia radioputkia eli elektroniputkia.
Lahja äiti oli kätköissään säilyttänyt tämän aivan ilmeisesti ensimmäisen mainoksemme. Piirtänyt, Hannu.
Hannun piirtämiä työkortteja ja lasku
Hannu jatkaa siitä mihin Heimo lopetti:
Noita Heimon mainoksia veivattiin myös alkuaikoina ihan käsipelimonistuskoneellakin. Vahakalvolle piirrettiin kuvat ja naputeltiin kirjoituskoneella tekstit. Eihän se hääppöistä jälkeä ollut tietenkään. Sittemmin Multiprint, tai joku vastaava firma ”poltti” vastaavia shabloonia mustavalko piirroksista teksteineen ja laatutaso nousi useammalla asteella. Kaiketi se halusi ne itse myös monistaa. Sitä en enää niin tarkalleen muista, eli Heimon tieto jääköön totuudeksi.
Tiikelipainosta Heimo tasikin kertoa jo kaikki. Se aika oli tosiaankin jo silloin kun opiskelin Taideteollisessa ja siellä Graafisen osaston vaksi oli kovasti poliittisesti asennoitunut Demari. Hänelle tein myös vaalijulisteita fotostaattitekniikalla, eli valokuvasuurennoksina. Fotostaatit liimattiin pohjustuspahville. Se oli tuon ajan suomaa tekniikkaa pienpainoksissa.
Härkösen Pekan ansiosta perehdyin tuohon kuvalaattaoriginaalien valmistukseen. Siinä harmaasävyt korvattiin vaalean sinisellä värillä. Se oli laattafilmikuvauksen suojaväri, eli sitä ei filmimateriaali tunnistanut. Rasterit lisättiin sitten leikkaamalla sinisiä pintoja vastaavat kalvot, joilla rasterisävy valotettiin. Hyvin tuntui onnistuvan Pekan laatat aina.
Tämähän lipsahti vähän tekniikan puolelle.