Soikan huussissa kiljutaan v.1955
Tässä tarinassa eletään lähestyvän syksyn aikaa ja olimme juuri lopetelleet Cox-seikkailut Soikankallion metsissä. Porukat jakaantuivat taas tyttö- ja poikajoukoiksi joita tyttöjä ”paimensi” Karin Soili eli Soikka. Poikaporukan vetovastuu oli nyt Vakkalan Kostilla eli Kosalla joka oli tuon Cox-villityksen alullepanija. Näiden porukoitten keski-ikä oli 8-10-vuotta ja me ”vanhimmat”, 13-14v. Yhteensä meitä oli koossa noin 15-20 parhaimmillaan.
Hämärän lisääntyessä yhden jos toisenkin nuorimmasta päästä oli pakko hipsiä koteihinsa ja niin lähdin minäkin vaikka olin vanhimmasta päästä. Olisiko ollut joku rakettiprojekti tai kidekone kesken … no, jotain tärkeämpää kuitenkin.
Kotona omassa huoneessani aukesi kuitenkin koivikon läpi melko vapaa näkymä Soikan pihaan jossa alkoi näkyä vilkasta liikehdintää. Tyttöporukka lähestyi pihan takaosaa jossa oli sen ajan käymälät eli huussit. Tarpeita oli kuulemani mukaan ainakin kahdella tytöistä ja koko kuuden – seisemän tytön porukka änkesi huussiin joka oli perinteisiä isompi ja kerrassaan nelireikäinen kuivakäymälä. Poikaporukka jäi ulkopuolelle pulisemaan keskenään, mutta tyttöjen viipyminen alkoi aiheuttaa huuteluja asian suhteen. Silloin aukesi keittiön ikkuna ja sieltä rouva Assin tiukka komennus äänten hiljentämiseksi tehosi oitis.
Hetken kuluttua poikaporukassa kävi kova kuiskutus ja viittilöinti jonka seurauksena Vakkalan Kosti lähti lampsimaan kotiaan kohti torjuvasti kädellään viuhtoen, mutta nuoremmat pojat siirtyivät hilpeästi hihitellen huussin takapuolelle. Minulle alkoi nopeasti selvitä poikain suunnitelma ja aioin jo jotain hihkaistakin heille, mutta maltoin mieleni. Pojat hiipivät aivan huussin makkiluukkujen kohdalle ja parilla heistä oli fikkarit valmiina käsissään. Varovasti luukut auki ja pari-kolme uteliasta poikaa kurkki huussin sisään, mutta kun mitään ei näkynyt, niin molemmat fikkarin omistajat sytyttivät lamppunsa ja suuntasivat valon ylöspäin pöntön aukkoihin. Silloin alkoi hirmuinen kirkuminen ja kiljunta kuulua huussin sisältä. Pojilla oli hetken ajan hillittömän hauskaa mielestään, mutta se hupeni äkisti, kun Soikka tuli kiukkuisena ulos ja ajoi poikia takaa ovipielestä sieppaamansa luuta kädessään. Pojat pinkoivat nauraen naapuriston aitojen yli pakoon.
Minä vedin vaivihkaa ikkunani kiinni, mutta seuraavana päivänä oli pakko kysellä Soikalta varovasti, että säikähtivätkö tytöt pahastikin? Eivät kuulemma, mutta oli se hänestäkin hetken pelottavaa, kun pöntön aukoista yht’äkkiä välähtää valokeilat pimeän huussin kattoon. Poikain hihitys kuitenkin kuului hyvin ja siksi hän lähti heti kiukusta kihisten poikia jaakaamaan. ”Niitten onneksi en saanut kiinni ketään”.
Muisteli, Heimo Kuukkanen