Heimolle oli jostain siunaantunut Solmu Mäkelän Suuri taikakirja. Liekö saanut lahjaksi? Siinä kerrottiin Harry Houdinista, suuresta kahlekuninkaasta joka kuoli tapaturmaisesti. Ei kylläkään omissa näytöksissään, vaan hän menehtyi vatsakalvon repeämään jonka aiheutti satunnaisen ohikulkijan äkkiarvaamaton isku palleaan. WikiPedia kertoo asian hieman toisin mutta henki meni yhtäkaikki. Houdini oli esittänyt vastaavan tempun näyttämöllä usein mutta varautumattomana isku repäisi taikurin vatsapeitteen ja aiheutti, vatsakalvon tulehduttua, ennenaikaisen kuoleman.
Ihmemies Houdini jäi sitten kummittelemaan omaan mieleeni ja pitihän meidän veljesten kaikenlaista yrittää perässä.
Olin Heimon pikkuveljenä yleensä altavastaaja mutta tietenkin yritin kovasti päteä, missä ikinä pystyin.
Heimo on jo kertonut hengenpidätystesteistämme. Taisinkohan itse jo jossain jutussa kertoa myös lukitussa kirstussa istumisesta?
Se oli vaatekirstu, kenties kapiokirstu, vaaleaa visakoivua. Äidin lakanat lattialle ja mies kirstuun. Heimo lukitsi kirstun ja häippäsi huoneesta. Ei kestänyt kauvaakaan kun paruin kirstussa Heimoa päästämään vapaaksi. Hannusta ei tullut kirstussa-istujafakiiria.
Toinen hölmöily oli esitys, jossa pistin sukkapuikolla rintaani ja kaaduin ”ikäänkuin kuolleena” lattialle. Täpärällä oli, ettei leikki muuttunut todeksi. En kääntänyt sukkapuikkoa riittävän nopeasti sivuun ja se raapaisi rintalastaani pitkän naarmun. Hieman pehmeämmästä kohdasta se olisi saattanut mennä läpi.
Sidotuista käsistä ja jaloista opettelin myös vapautumaan.
Kaikki sujui mainiosti, niin kauvan, kunnes Heiska äkkäsi kepulikonstini. Sittemmin Heimon paketti piti.
Konsti toimi kuitenkin vielä, kun inkkarileikissä minut sidottiin toteemiin.
Heimo antoi minun myös iskeä omaan palleaansa nyrkillä, niin paljon kun ikinä pystyin. Eihän siinä Heimolle kuinkaan käynyt. Minun piti tietysti myös treenata samaa Houdinin temppua.
Pallealihaksistani olinkin ylpeä. Koulussa tein luokallamme ennätyksellisen määrän pallealiikkeitä puolessa minuutissa. Punnersin yli kolmekymmentä kevyesti. Opettaja epäili jo vilppiä ja laittoi punnertamaan uudelleen. Vauhti tietysti jo seuraavalla kierroksella hieman putosi. Nykyään ei tahdo mennä enään täyttä kolmea kymmentä sitten millään, mihinkään aikayksikköön.
Palleaa testasin myös paksulla pakettipaperinarulla. Siis sillä vahvemmalla 50-luvun mallilla. Sen sain poikki palleavoimin puristamalla. Naru kyllä pakkasi syöpymään nahkaan mutta mitäpä ei kunnon fakiiri kestäisi taiteensa nimissä.
Pallea leikkiin meinasi tulla stoppi, kun annoin erään Heiskan autonasentajatutun kokeilla voimiaan. Kaikki sujui mainiosti, niin kauvan kun seisoin vapaasti maassa. Kaveri kuitenkin vaati minua seisomaan autotallin ovea vasten, etten pääsisi lennähtämään taaksepäin iskun voimasta. Suostuin hölmöyksissäni. Kaveri täräytti niin, että autotallin ovi takanani rusahti. Palkeet eivät menneet sisään, eli pystyin hengittämään normaalisti. Näennäisesti pärjäsin mutta täytyy sanoa, että pallea parka oli äärirajoillaan. Mietin jonkin aikaa, tapauksen jälkeen, olikohan vatsakalvolleni käynyt Houdinit.
Muisteli Hannu
