Kuvassa Heimo ja Kuukkasen Esko kesämökkimme pihalla. Vahingossa polttoyrityksen kohteeksi joutunut mökki taustalla oikeassa reunassa ovi selkosellaan. Ovesta näkyy keittokomeron verho, joka ei onneksi ollut enää paikallaan palomiesten aikaan.
Hannu kesämökin katolla Tanun kanssa. Hannu vaikuttaa sopivan ikäiseltä, joten palotapaus sattui ilmeisesti seuraavana talvena. Kuvasta näkyy hyvin, kuinka lähellä taloa mökki oli.
Eräänä talvipäivänä leikimme Vilhusen Pekan kanssa vanhassa kesämökissämme ja kuinka ollakaan, keksimme ryhtyä harjoittamaan käytännön kemiaa. Tämä kuuluu niihin juttuihin, joita ei missään nimessä pidä kokeilla itse perässä. Olkoon varoittavana esimerkkinä.
Isä oli varastoinut mökkiin erilaisia kemikaaleja: tärpättiä, tinneriä, paloöljyä ja spriitä, kaikki erittäin tulenarkoja aineita. Jo tuohon aikaan pulloissa oli liekin kuvaa ja pääkalloa. Ymmärsimme kyllä merkinnät, mutta siinä jännitys juuri piili. Olimme tietoisesti ryhtymässä vaaralliseen puuhaan, kun piti saada pieni ripaus jännitystä arkipäivään. Mökissä oli tallella myös vanha spriikeitin eli priimus.
Pojat on poikia, joten priimus keskelle lattiaa vain! Olin usein katsellut, kun isä sytytti keittimeen tulen. Se oli monimutkainen manööveri, mutta olin hyvin oppivainen kaikessa teknillisessä ja varsinkin kaikessa sellaisessa, josta voisi olla hyötyä pöljyyksien teossa.
Priimukseen kaadettiin paloöljykannusta loraus ja sitten vain korkki tiukasti kiinni. Sen jälkeen pumpattiin öljysäiliöön painetta keittimen alaosan kyljessä olevalla pienellä messinkimännällä. Sytytyskuppiin tilkka spriitä. Jos priimus ei syttynyt ensi yrittämällä, oli käytettävä priimusneulaa. Niin isäkin aina teki. Suuttimeen oli kertynyt karstaa ja suutin piti ronkkia auki neulalla. Johan roihahti!
Liekin korkeus säädettiin venttiilillä kauniin siniseksi. Kattilaan reilusti vettä henkivakuutukseksi – kuten pöljyyksissämme ajattelimme – ja kattila tulelle. Sitten vain lorauttelemaan sekaan niitä näitä tulenarkoja pääkalloaineita ja ihailemaan värien loisketta. Rasvainen paloöljy ei sekoittunut veteen vaan kierteli kuumenevassa kattilassa kauniina punertavina helminä.
Vesi tuntui turvalliselta pohja-aineelta, mutta kuinka ollakaan – kun vesi kuumeni tarpeeksi, tulenarat aineet höyrystyivät ja
priimuksen liekki hulmahti kattilan yläpuolelle kaasuuntuneeseen aineeseen. Säikähdimme pahemman kerran sillä seurauksella, että potkaisin spriikeittimen kattiloineen nurin.
Tuli humahti merenä ympäri mökin lattiaa. Tempasin ikkunan auki, säntäsimme ovesta ulos ja ryhdyimme lappomaan ikkunasta lunta tupaan nelin käsin niin paljon ja nopeasti kuin suinkin kerkisimme. Taisimme tehdä hommia paljain käsin. En muista tarkasti tilannetta, mutta hädän muistan – se oli hirmuinen. Kummallekaan ei tullut mieleen juosta hakemaan apua. Savua kohosi sankasti talviselle taivaalle niin ovesta kuin ikkunastakin, joten olisi luullut jonkun huomaavan että mökki oli tulessa. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Onneksemme, mökin onneksi ja vieressä seisoneen omakotitalomme onneksi pääsimme omin neuvoin tulen herroiksi. Kun tuli oli sammunut ja kropan tärinä hieman rauhoittunut, kävimme tarkastamassa mökissä tappiot.
Lattian kovalevy ei juurikaan ollut edes tummunut. Ilmeisesti neste oli palanut vain pintapalona ja lumisotamme oli lannistanut sen. Heittelimme ylimääräisen lumen ulos ja tuuletimme mökin savusta. Jos lattia olisi ollut laudoista, mökki tuskin olisi säästynyt.
Kukaan ei myöhemminkään huomannut mitään, joten tapaus jäi meidän keskeiseksemme. Faija taisi vain ihmetellä, että kylläpäs liuottimet ovat kovasti haihtuneet.
Kertoi: Hannu, pöljyyksien keksijä
