Kostin vahtikoira
Vakkalan Kosti asui avioiduttuaan jonkin aikaa Huntutiellä entisen kotitalonsa yläkerrassa väliaikaisesti, ennenkuin saavat hankittua oman asunnon. Sellainen löytyikin pian samalta kylältä ja aivan läheltä eli entinen Kurtelan omakotitalo jyrkän kallion päällä Riskutiellä tuli myyntiin.
Taloa remontoitaessa tarjoutui Kostille tilaisuus saada paikalle myös vahtikoira joka oli myyjän mukaan hyvin koulutettu ja vahtikoiraksi sopiva. Näin tämän schäferin tai saksanpaimenkoiran muutaman kerran Vakkaloiden pihalla siellä käydessäni. Se oli kettingissä pihalla ja oli ihan rauhallinen, kun talon väkeä oli paikalla.
Eräänä päivänä Vakkalan vanha isäntä oli joutunut koiran ulkoiluttajaksi ja käveli tonttimme ohi Käätypolulla. Koira veti häntä tien laidasta toiseen tai ees ja taas, hyvin rauhattomasti. Puhelin siinä vanhan Vakkalan kanssa muutaman sanan ja kysyin myös, että ”eikö tuon pitänyt olla koulutettu koira?” ”Juu, niin piti, mutta ei tämä tottele yhtään”, sanoi vanha Vakkala. Pyysin hihnan päätä käteeni ja käskin koiraa: ”istu” ja koira istui. Käskin, ”seuraa” ja kävelimme koulukoirakäyntiä tonttikäytävämme päästä päähän n.40 metriä ja takaisin. Puhdas käännöskin onnistui käytävän päässä. ”Kyllä se osaa”, sanoin Vakkalalle ja luovutin hihnan hänelle ja sitten alkoi koiran komento ja taas menivät laidasta laitaan pitkin tietä vanhan Vakkalan huudellessa turhaan omia komentojaan.
Paria vuotta myöhemmin Kosti kyseli, että voisinko toimittaa koiran uudelle omistajalle Hämeenlinnaan, kun työpaikkani on siellä päin? Suostuin kaverini mieliksi ja koira pantiin takakonttiin ja hihna rakenteisiin kiinni. Perillä firmassani koiraa piti päivän verran pitää sisätiloissa, koska vasta työpäivän päätyttyä voisin viedä sen uudelle omistajalle. Koira oli aivan hermona ja ryntäili lyhyestä hihnasta huolimatta työntekijöitämme kohti haukkuen ja jouduin pistämään sen saunaan loppupäiväksi. Illan suussa pääsimme matkaan ja tavoitin uuden omistajan. Hän oli tietoinen koiran vihaisuudesta ja kertoi ostaneensa sen vartiokoiraksi yritykseensä. Jätin yhteystietoni ja parin päivän päästä tämä mies soitti ja sanoi koiran käyneen erään työntekijän kimppuun ja että hän haluaa palauttaa sen.
Kosti oli saanut myös erään toisen omistajaehdokkaan tälle koiralle ja vähän samaan tarkoitukseen eli vahtikoiraksi tilalle. Siellä kävi huonommin, sillä koira heti seuraavana päivänä puri talon pikkupoikaa päähän melko pahasti. Tämä isäntä kysyi minulta kohteliaasti, että voiko hän viedä koiran lopetettavaksi ja vastasin Kostin puolesta myöntävästi.
Muisteli, Heimo Kuukkanen