Mellunkylän kansakoulussa

Kansakoulun aloitusta enteilevä ilmoittautumispäivä ja lääkärintarkastus oli merkittävä tapahtuma tulevan koululaisen elämässä. Tällaisessa tilaisuudessa Vartiokylän kansakoulussa, siis Puotilan entisessä kartanossa, keväällä 1953 sain kuulla, että en mahdukaan siihen kouluun, vaan minut määrättiin menemään Mellunkylän kansakouluun.

Alakoulu ( lk 1-2) sijaitsi Porvoontien varrella, silloisen bussin n:o 41 päätepysäkin vieressä. Rakennus oli 2-kerroksinen, ja yläkerrassa oli ruokailu sekä yläkoululaisten veistotunnit, niin kuin teknistä käsityötä silloin kutsuttiin. Pihalla kasvoi komeita hopeapajuja.

Taisin tuntea aika vähän koulumaailmaa silloin koulun alussa, sillä kotona kerroin ensimmäisen koulupäivän jälkeen, että opettajan nimi on Maikka. Myöhemmin olen saanut selville, että se ei tarkoitakaan nimeä. Luokallani ei ollut yhtään ennestään tuttua oppilasta, mutta isommista koululaisista tunnistin ainakin Kosan. Pian huomasin kuitenkin, että ainakin Holgerilla oli koulumatka samaan suuntaan.

Koulumatkan kuljin aluksi jalan, kunnes joululomalla opettelin ajamaan polkupyörällä (lienee ollut lumeton joulukuun loppupuoli -53?) ja sain sitten käyttööni pyörän. Reitti kulki Kurtsikan ohi Rekitielle, ja sitä pitkin Vallinkallion kiertäen tai puron jälkeen pellon poikki oikaisten koululle. Talvella yleensä hiihdettiin kouluun peltoja pitkin.

Yläkoulu sijaitsi samalla paikalla kuin nykyinen Mellunmäen ala-aste. Puisessa yksikerroksisessa rakennuksessa oli luokkahuoneita kolme, ja niinpä 5. luokan kävin iltavuorossa. Koulua oli yleensä iltapäivällä aina klo 18 asti. Samaa luokkatilaa käytti aamupäivällä 6. lk, jossa tuolloin oli oppilaana myös Tirkkosen Kari. Käätypolun edustus oli muutenkin vahvistunut Mellunkylän koulussa, sillä naapurin Pekka siirtyi oma-aloitteisesti Vartiokylän koulusta jo edellisenä vuonna sinne. Opettajan kyselyyn Pekkis vastasi, että syynä ovat rotat. (Tästä ongelmastahan Hannu kirjoittaa jutussaan Rottalyseo.) Altti-opettaja vähän vastusteli, mutta Pekka pysyi.

Välitunnit olivat tehokkaassa urheilukäytössä: jalkapalloa, polttopalloa, pituushyppyä. Lähettipä opettaja meitä poikia kerran tunnilta pukeutumaan asiallisemmin, kun olimme tulleet sisälle pelkissä löysälahkeisissa uimahousuissa (hyppyasu). Talvella harrastettiin hiihtoa ja varsinkin mäkihyppyä. Ulkohuussin lähellä olevalle mäen nyppylälle teimme lumesta hyppyrin ja siitä aina ehti välitunnilla muutaman siivun hypätä. Sukset vain olivat kovilla, mutta onneksi oli keksitty peltipaikkaus. Talvella -56 edustin koulua kaupungin hiihtokisoissa eripituisilla suksilla, joista toinen oli suolakurkkupurkin pellillä paikattu. Muistaakseni lipsumisongelmaa ei ollut. Myös talven liikuntatunnit olivat hyvin hiihtopainotteisia. Opettajilla en muista suksia nähneeni, mutta sekuntikello oli usein esillä.

Urheiluintoisena minua jäi kyllä harmittamaan, kun en voinut osallistua äitienpäivänä -56 Mellunkylän Kontion maastojuoksukilpailuihin. Syynä oli kulttuuri: minut määrättiin laulamaan koulun äitienpäiväjuhlissa laulu ”Nyt tuulet nuo viestin jo toivat”.

Talvella -56 pidettiin olympiakisat Italian Cortinassa. Opettaja piti luokan ajan tasalla, ja liitutaululla oli nähtävänä muuttuva tilanne esim. naisten viestihiihdossa, jonka Suomi lopulta voitti. Luokassa oli radio, ja siitä saatiin tärkeimmät tilanteet kuunnella.

Vartiokylän uuden koulun valmistuminen Kiviportintielle aiheutti sen, että useat oppilaat siirtyivät sinne. Niin olisin varmaan itsekin tehnyt, ellen olisi siirtynyt oppikouluun. Sielläkin tuli esiin se, että oltiin suuria ikäluokkia: Iltavuoro jatkui.

 

 

Takaisin