Huhtasuontien tarinoita
“Musta Saara”
Helsingin Kaupungin silloisessa Julkisivulautakunnassa oli muutamalla henkilöllä vastuualueita, joista heidän piti vuosittain raportoida kiinteistöjen ja pihojen kunnosta. Itä- Helsingin ja ennen muita työväestön Vartiokylän oli kohteeksensa saanut vanhempi naishenkilö, joka pukeutui yleensä tummiin, tahi tarkkaan ottaen, mustiin vaatteisiin. Tämä, muistaakseni neiti-ihminen, kävi virkansa mukaisesti tie tieltä ja talo talolta tarkkaan läpi nämä julkisivunäkymät ja kirjasi huomionsa matkassaan olevaan melko mustaan vihkoseen. Hänen tapanaan ei ollut käydä keskusteluja asukkaitten kanssa, vaan hoitaa työnsä mahdollisimman tehokkaasti, turhia jaarittelematta. Jos hänet tapasi “itse teossa” tontiltaan ja kysyi, josko mitään huomauttamista olisi, niin ”Musta Saara” mutisi kirjoitellessaan, että “ tulee sitten kirjallisesti, jos jotain on”.
Tuli sitten taas muuan kevät Huhtiksella, kun erään lähinaapurin harrastama autonromujen keräily ja renkaiden poltto lämmityspannussa kävi koko naapuruston hermoille ja toivoimme todella, että “Saara” saisi jotain tältä kohtaa tapahtumaan. Hän tuli aikanaan kierrokselle ja kurkki muutamat julkisivun sisäpuolisetkin nurkat, varmuuden vuoksi. Yksi ja toinen naapurustosta valitteli romutontin siivotonta leviämistä, mutta se ei “Saaraa” hetkauttanut. “Kaikki aikanaan”, hän sanoi ja jatkoi työtään.
Huhtasuontie 9:ssä kaikki oli tietenkin mielestämme ihan mallillaan eli eihän meillä mitään huomauttamista voinut olla, mutta vähän se myöhemmin korpesi, kun “Saaran” toimistolta tuli kirje, jossa kehotettiin siihen ja siihen päivään mennessä maalaamaan saunarakennuksen etelänpuoleinen sivu, korjaamaan vesikouru ja huopakatto (ryppyjä pirun huovassa kun oli).
No, tuli kuitenkin hymyn aika, kun kuulimme romunaapurin saaneen reilut sakot tonttinsa siivouksen laiminlyönnistä. Hymy tosin hyytyi, kun omistajan vanha äiti otti ja maksoi omistaan sakot. Romut jäivät ennalleen vielä vuosiksi. Taisi masentua “Saarakin” tältä kohtaa perusteellisesti ja eläköityi lopulta.
Jatkui naapurissa se renkaiden polttokin talvipakkasilla, kun puut oli märkiä ja lämpöarvo alhainen. Tosiasiassa silloinen Myllypuron lämpövoimala ennen suodattimien asennusta tuprutti siihen malliin, ettei nuo naapurin noet siitä kummemmin erottuneet, haju kylläkin. Siihen aikaan keväiset hanget sulivat nopeasti Itä- Helsingissä juuri tämän Myllypuron voimalan ansiosta. Mustia olivat keväthanget silloin ja harmaita ulkona kuivatetut pyykit.
Saaraa kaipasimme kuitenkin jälkeenpäin melko usein kylää kiertäessämme. Yksi ja toinen naapuri tai kyläläinen oli päästänyt tonttinsa ja talonsa kunnon lipsumaan kunnottomaksi ja silloin tuli helposti mieleen, “että ei olisi noin leväperäistä, jos “Musta Saara” vielä kiertäisi”
Pitäisikö toivoa joku uusi “Saara” nurkkia tiirailemaan, kun näyttäisi tarvetta olevan?
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen