Vartiokylän suojeluskunta

Alokkaana Kainuun Prikaatissa 1968  ihmettelin, miksi kaikki täällä intissä tuntuu niin tutulta: Aamuherätykset,  iltahartaudet, lipunnostot, päivystykset, ruokailut, harjoitukset jne. Kunnes sen tajusin:  tähän minua valmisteltiin koko sen ajan, kun olin mukana partiolippukunta Vartiovuoren Pojissa

Partiomme oli itse asiassa suojeluskunta, tai vähintäänkin se poikaosasto. Lippukunnan karismaattinen perustaja ja johtaja Jussi Loukimo toteutti meissä syvään juurtunutta vakaumustaan:  vihollisen hyökkäykseen on varauduttava kaiken aikaa. Olkaa valmiit!

Ja olimmehan me. Vartiovuoren pojat ja sen sisarlippukunta polkaistiin pystyyn 60-luvun taitteessa tyhjästä, kuin vapaussodan valkoinen armeija. Sana kiersi kylillä, että kirkon kellarissa alkaa kokoontua partio, ja niin toiminnannälkäisiä poikia sekä tyttöjä rupesi virtaamaan kololle kautta laajan Vartsikan.

Jussi paneutui lippukuntansa kehittämiseen kaikella tarmollaan. Olin päässyt hiukan partiotoiminnan makuun Kulosaaren Kulopojissa, mutta havaitsin toiminnan siellä kovin aneemiseksi. Vartiovuoren Pojissa oli eri meininki. Jussin johdossa saimme todellista äksööniä.

Oli tietysti kesäleirit ja vaellukset, mutta erityisesti mieleeni ovat jääneet talvileirit, armeijan teltoissa Sipoon korvessa. Suunnistus, hiihto, ampumahiihto, maastoestejuoksu ja uinti kuuluivat säännöllisesti sekä harjoitus- että kilpailuohjelmaamme.

Lippukunnan asearsenaalikin oli melkoinen. Hyvälaatuisia ilmakiväärejä, pari pienoiskivääriä ja 22 mm pistooli. Talvikautena kävimme viikottain Urheilutalon ampumaradalla harjoituksissa, joita johti majuri, sittemmin kenraali ja puolustusvoimain tiedustelupäällikkö Raimo Heiskanen. Kesällä ammuimme kivääreillä Malmin ampumaradalla ja pistoolilla Viikissä.

Kaiken harjoittelun ja liikunnan taustalla vaikutti Jussin pakkomielle tarpeesta valmistautua pahimpaan. Hän eli edelleenkin muistoissaan Syvärillä. Kun jossakin maastoharjoituksessa jonkun onnettoman pojan pakin pohjalla kolisi lusikkahaarukkayhdistelmä äänekkäästi, saattoi Jussi sähähtää ihan suunniltaan: ”Tositilanteessa olisitte kuolleita kaikki, joka mies !”

Me pojat tietenkin naureskelimme Jussin ”sotahulluudelle”. Emme voineet ymmärtää, mikä kaiken syrjäyttävä kokemus vain 18 vuotta aikaisemmin päättynyt sota oli ollut Jussille ja hänen ikäpolvelleen.  Jälkeenpäin kaduttaa, että emme ottaneet syötettyä palloa vastaan.  Pilkan sijaan meidän olisi pitänyt haastatella Jussia hänen  sotakokemuksistaan, mutta tyhmyyksissämme emme osanneet.

Jussin energia oli ehtymätön. Maalausliikkeen omistajana hän   järjesti poikajoukolle sopivia maalaustalkoita, joiden tuloilla ostettiin lippukunnalle varusteita. Siinä ei paljon aikaa kulunut, kun parikymmenpäinen poikajoukko suti esim. peltikattoon uuden maalin.

Lippukunta vaurastui kovaa vauhtia.  Poikajoukon kuljetustarpeet hoidettiin Jussin autoilla, joista muistan erityisesti Itäsaksalaisen Barkas-merkkisen pienen kuorma-auton, jota veti eteenpäin pärisevä kaksitahtimoottori. Yleensä ralli-tyylillä.

Ja eipä aikaakaan,  kun meillä oli käytössämme hienot radiopuhelimet ja niille tukiasema. Tukiaseman lavettina oli lippukunnalle hankittu oma Peugeot-merkkinen musta umpipakettiauto.

Isommat pojat rakensivat ensimmäiseksi telttaa tukevammaksi  retkitukikohdaksi kodan Sipoon Immersby’hyn, korkean kallion laelle. Mutta vaatimustaso nousi ja jo 60-luvun lopulla alettiin rakentaa lippukunnalle oikeaa retkeilykämppää omalle tontille  Pornaisiin.

Näyttävien juhlien järjestely oli myös Jussille tärkeää. Kalenterista nousevien itsenäisyyspäivä- ja joulujuhlien ym. lisäksi järjestettiin kesäisin Vartiovuoren laella koko päivän kestävä ohjelmallinen partiotapahtuma. Sankkaa vierasjoukkoa kestittiin mehulla ja räiskäleillä ja viihdytettiin erilaisilla partionäytöksillä ja köysirata-ajelulla.

Päivän kohokohta oli historiallinen teatteriesitys, jonka aiheena oli lippukunnan syntymytologiaan liittynyt tarina viikinkien ja muinaissuomalaisten kohtaamisesta Vartiovuorella. Näytelmän käsikirjoitus oli tilattu oikealta kirjailijalta, Eino Kauppiselta, ja sen ohjasi teatterin ammattimies, isäni Fritz-Hugo Backman.

Lippukunnan näytteljävoimat eivät ihan riittäneet kaikkiin osiin, jolloin vahvistusta haettiin Kontion piiristä. Mm. Kuukkasen Heimo antoi näin esitykselle merkittävän panoksensa.

Suurten satsausten tuloksena myös partiotoiminnalista menestystä alkoi kertyä. Lippukunnan vartiot, erityisesti Viikinki-vartio menestyi mainiosti valtakunnallisissa partiotaitokilpailussa, ja päihitti monesti pahimman kilpailijansa, Helsingin Sinisten Hapsenkakkiaiset.

Maan lippukunnat puolestaan olivat mukana ns. kuntoisuuskilpailussa, jossa annettiin pisteitä toiminnallisesta aktiivisuudesta. Ja arvaahan sen, että Loukimon Jussin Vartiovuoren Pojat oli tässä kisassa ylivoimainen vuodesta toiseen.

Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kuinka valtavasti Jussi uhrasi aikaansa, voimiaan ja omia varojaan Vartiokylän partiotoiminnan ja Vartsikan poikien sekä tyttöjen hyväksi. En varmasti koskaan ymmärtänyt häntä tästä kylliksi kiittää

Lopuksi vielä luettelo VarPo:n pioneeriaikojen pojista, jotka päällimmäisinä muistuvat mieleeni. Täydentäkää, jos muistatte lisää:

Rauli ”Häiskä” Sällinen
Matti ”Masa” Toivonen
Uolevi Laitio
Matti ”Made” Raunio
Jukka ”Junde” Lehtinen
Hannu Loukimo
Kari Backman
Juhani ”Pummi” Toivola
Hannu Kimiläinen
Raimo Rajala
Ilkka Heiskanen
Jyrki Arnikari
Jali

Martti Backman

 

Takaisin