Huhtasuontien lastentarha -74
Vuoden -74 kieppeillä mietimme Sirpan kanssa hiekkalaatikon paikkaa tontille ja päädyimme ison kuusen juurella olevan kukkapenkin uusiokäyttöön. Kaivoin pintamaan pois ja syvensin hieman monttuakin. Pohjan vuorasin rakennusmuovilla. Reunoille asentelimme isoja kiviä ja pienempiä välien täytteeksi. Sitten tilaamaan parasta leikkihiekkaa eli merihiekkaa Sasekalta Vuosaaresta. Kolmen kuution kuorma tuli aikanaan ja kuski ihmetteli, että missäs täällä rakennetaan? Ei rakennettu sillä erää ja kuorma kipattiin monttuun. Kymmenen neliön ja kolmen kuution hiekkalaatikko oli valmis.
Leikkipaikasta riitti riemua kaikille tien leikki-ikäisille ja tavallista oli, että kolmesta kuuteen lasta oli ainakin osan päivää paikalla. Kerran sattui Sirpalle, että lapsia syömään huudellessaan ei porukassa liikettä syntynyt ja vähän ajan päästä nyt jo tiukempi sävy aiheutti vain hieman ihmettelyä. Lähempi tarkastelu osoitti, ettei yhtään oman huushollin lasta ollut hiekkakasalla. Missä lie muualla viilettämässä.
Eräänä aamupäivänä olin lapsenvahtina, kun Sirpa oli Satu- tyttären kanssa kylällä ja Jari koulussa. Jyry- poika oli jäänyt vahdittavakseni ja yritin tehdä jotain remonttia sisätiloissa. Jyry oli sangen päättäväinen ja omapäinen kolmivuotias jolla oli jostain salatusta syystä pakottava tarve päästä ”Puotinhaajuun” bussilla. Hän karkasi pihasta pari kertaa päivässä ja pahimmillaan Sirpa sai pojan kerran kiinni pysäkiltä bussiin nousemasta nallensa kanssa. Tällä kertaa sain Jyryn kahdesti kiinni jo puolimatkassa Huhtasuontietä ja mietin kuumeisesti miten yhdistän työni ja Jyryn vahtimisen. Ratkaisu roikkui Taru-koiran juoksulangassa, jonka olin vetänyt yli pihan talosta autotallin päätyyn. Irrotin koiran ja kiinnitin Jyryn siihen henkseleistään. Mielestäni tilanne oli nyt hyvin hallinnassa. Poika leikki kiltisti pihalla ja minä sain tehdä töitäni. Muutaman ajan kuluttua vilkaisin taas pihalle ja huomasin portillamme seisovan hämmästelevän perhepäivähoitajan naapurista puolen tusinaa pikkulasta mukanaan. Menin portaille tervehtimään ja hän kävi heti kyselemään, että miksi tuo Jyry on tuossa koiran juoksulangassa? Minä siihen, että koira tulee kotiin, kun vihellän, mutta poika lisää vauhtia. Päätään pudistellen rouva jatkoi keskeytynyttä päiväkävelyään, mutta irrotin varmuuden vuoksi Jyryn kettingistä, jos vaikka sosiaalihenkilöt tekisivät yllätysratsian.
Taru- koiralla oli samoihin aikoihin pennut ja se salli lasten leikkiä niitten kanssa ilman murinoita. Jyry oli myös innokas leikkimään pentujen kanssa ja kerran sitten Sirpa-äiti yläkerran lastenhuoneeseen mentyään ihmetteli, että missä pennut ovat. Ääniä kuului, mutta pentuja ei näkynyt. Hetken perästä selvisi, että Jyry oli tunkenut kaikki neljä pentua, onneksi kylmän, Porin Matin tuhkaluukusta sisään. Ankaran nuhtelun ja pentujen puhdistamisen jälkeen Sirpa-äiti sitten tivasi, että ethän tee sellaista enää, ethän? En tee, lupasi Jyry, mutta puolen tunnin päästä äitiparka sai taas tyhjentää uunia ja pudistella pentuja tuhkasta ja noesta. (kuva alla)
Pikkusisko Satu oli myös melko toimelias kolmivuotias ja nyt hän auttoi äitiään keittiön remontoinnissa. Sirpa-äiti oli noussut keittiön sähkölieden päälle yläkaappeja maalaamaan ja ihmetteli hetken päästä, että miksi jalkapohjia kuumottaa. No siksi, että Satu oli vääntänyt lieden levyt päälle. Äkkiä alas ja levyt pois päältä, mutta tämäkös kauan auttoi. Kolmasti toimelias apulainen ehti kääntää levyt päälle ennenkuin Sirpa-äiti ymmärsi irrottaa nupit liedestä. Jyry taas keksi öljykaminalämmityksen vuoksi keittiön ja yläkerran lastenhuoneen väliseen lattiaan tehdylle aukolle uutta käyttöä ja huuteli sieltä äitiään. Äiti tuli ja ylöspäin aukkoon katsoessaan sai kuolat kasvoilleen hilpeän käkätyksen säestämänä. Jari-poika oli tässä vaiheessa jo iso, yli kymmenvuotias ja koulunkäynnin lisäksi paineli pitkin naapurustoa, Umppelin mäkeä ja kaatopaikka- aluetta kavereitten kanssa. Jos teki pahojaan, ei ainakaan saatu tietää. Lapsilla oli myös oma maja saunan vintillä, jonne pääsi tikkaita saunan päädystä ulkopuolelta ja toisia tikkaita autotallin sisäpuolelta. Se oli mukava sadepäivien leikkipaikka myös naapuruston kavereille. Myöhemmin, kun kellari eristettiin ja valoin sinne betonilattian, oli sielläkin oiva paikka lasten leikkiä. Yhden täysikokoisen lastulevyn kiinnitin kulmistaan lippunaruin ja juoksupyörin kellarin kattoon, josta naapuriston lapset yhdessä sen laskivat tai hinasivat takaisin. Levyllä oli tavallisemmin joku iso Lego-kaupunki tai Lego-animaatiofilmi tekeillä. Määräys oli, että leikkien loputtua levy on hinattava ylös, koska se oli kulkuväylällä kellarin takaosaan. Jari taisi olla lapsista ainoa, joka sai sen yksin nostettua ja laskettua.
Kellarileikeillä oli myös haittapuolia, kun Sirpa-äiti sai tavan takaa käydä ulko-ovella päästämässä naapurin lapsia sinne leikkimään. Yritin esitellä mahdollisuutta, että lapset kulkisivat kellarin ovesta, mutta siellä oli usein pyykit kuivumassa tai muita esteitä. Tätä vaivaa vähentämään asensin lapsille oman soittokellon ulko-ovelta kellariin ja lisäksi sisäpuhelimen keittiöstä kellariin ja yläkertaan. Lasten kekseliäisyyttä ja Sirpa-äidin automaattista ”palvelualttiutta” kuvasi sitten se, että nyt ovikellon soidessa kellarissa Jari tai Jyry soitti sisäpuhelimella, että “voitko käydä avaamassa, ovikello soi”. Ja Sirpa äiti ehti mennä monta kertaa ennenkuin keksi pelin juonen.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
Satu 3v hiekkalaatikon rakennustyömaalla v.-74
Huhtis 9:n hiekkalaatikko bussina. Jyry kuskina ja matkustajina Markus, Satu ja Martin Fluch. Vuosi on -76.
Jyry ja Tarun pennut. Takana Porin Matti. Edessä uusimpia villityksiä: Legot