Joulukuusi Takakaltsilta 1956

Joulukuusi Takakaltsilta

  Vuosi oli muistaakseni – 56 tahi -57, kun nuoriherra Kalevi (10-11v) Käätikseltä lähti iltahämärissä joulukuusen hankintaan. Kirves olalla ja saha toisessa kädessä, reippahasti kävi askeeleet. Taka- ja Etukaltsin huonot vaihtoehdot kierreltyään hän päätyi Etukaltsilla kasvavan kuusen kohdalle. Komea kuusi ja käpyjäkin oli latvassa valmiina koristeina. Kirves juurelle ja sahalla töihin. Pitkän aherruksen jälkeen kuusi rojahti keskelle Etukalsin aukeaa ja Kalevi pätkäisi 15 metrisestä kuusesta latvan kainaloonsa ja jätti rungon kalliolle. Päivän aikana yksi jos toinenkin huolestunut naapuri kehotti Kalevin vanhempia korjaamaan rungon pois, ettei tule maanomistajan tietoon moinen julkeus. Siihen aikaan monien mielestä kuului vielä asuma-alueen etuihin “lainata” kuusi naapurin tai kaupungin metsästä, mutta kiinni ei saanut jäädä eikä jälkiä saanut jättää. Isäpappa Ragnar sitten marssi iltahämärissä korvat punoittaen runkoa pätkimään. Kalevi kantoi oksat Takakaltsin vesimonttuun ja isäpappa rungonpätkät saunan taakse kuivumaan.

Asutuksen lisääntyessä kelvolliset joulukuuset tietysti vähenivät, mutta vastaavasti niiden vartiointi ja sakot lisääntyivät.
Elintason noustessa eivät myöskään  taloudelliset syyt enää ohjanneet meitä tähän perinteiseen kuusen hankintaan.

Kirjoitti Heimo Kuukkanen

Takaisin