Muista mainiosti kuinka kuljimme kaupungista kesämökille Kontulan punaisella bussilla.
Bussi pysähtyi Hämeentiellä, noin Helsingin kadun kulmauksen paikkeilla. Edellinen pysäkki oli Kallion urheilukentän vieressä. Bussi kääntyi Hämeentieltä alas Söörnäisten rantaan heti rautatiesillan jälkeen. Kulmauksessa/mäessä on vieläkin se sama punatiilirakennus. Vastapäätä oli bensa-asema. Junarata on saanut väistyä autojen tieltä.
Rannassa oli Shellin bensasäiliöitä ja kaasulaitoksen kaasukello. Kaasukello on vieläkin mutta säiliöt on purettu. Ennen metron rakentamista, kalliossa, joka siis on nyt louhittu pois, oli vuosia jälki säiliöstä, joiden vuoksi kalliota oli tasoitettu.
Sitten tultiin puiselle Kulosaaren sillalle jonka keskellä kulkivat raitsikan raiteet. Siltaa ei päässyt kerralla kuin yhteen suunta ja keskellä oli ohituskohta jossa autot mahtuivat sivuuttamaan toisensa. Usein bussi seisoi siinä ja odotti vuoroaan, niinkuin sillan alkupäässäkin. Bussin seistessä keskellä siltaa oli hyvää aikaa kurkistella ikkunasta sillan tolpparakenteita joita (tolppia) oli hyvin tiuhaan alku ja loppupäässä. Laivoille oli jätetty pienet aukot keskikohdan molemmin puolin (muistaakseni). Sillalta bussi jatkoi Kulosaareen. Ensin mäkeä ylös ja sitten mutkitellen vanhojen talojen ohi. Metsääkin oli vielä tuolloin Kulosaaressa.
Kallion päällä oli Viikinkiajan hauta joka siirrettiin moottoriteiden alta (joko Kulosaaren hauta myös, mutta ainakin Herttoniemen hauta). Lyhyt silta erotti myös Herttonimen ja Kulosaaren. Se ei ole jäänyt ihmeemmin mieleen. Ilmeisesti siinä ei joutunut odottelemaan. Ehkä se oli kaksisuuntainen.
Sitten ohitettiin Herttoniemen kesäsauna, jossa kävimme myös joskus kesäisin perheen kanssa saunomassa. Bussi kiersi myös Herttoniemen siirtolapuutarhan ohi, jonka kohdalla oli tuolloin Elanto.
Sitten tultiin Tammelundin tien risteykseen, jossa usein odottelimme Tammelundin bussia Tammelundiin ukin ja mummin luo mennessä. Kaupungista pääsi tietysti sinne suoraan, mutta Vartiokylästä piti vaihtaa onnikkaa.
Pysäkin kohdalla oli, ja on edelleenkin suurjännitepylväs ja jotenkin siinä aina keikuttiin aikamme kuluksi, me penikat, vaikka siinä luki ”Hengenvaara”.
Kontulan bussin reitti jatkoi tasamaata läpi Herttoniemen. Teollisuusalueelta muistan – niin pitkään kun siitä uskon ohi ajelleeni – GW Sohlbergin tehtaan. Ei kait sekään siinä aina ole ollut mutta jotenkin se kuuluu maisemaan. Vasemmalla puolen olivat Herttoniemen ensimmäiset kivitalot Susitien kohdalla ja sitten Siilitien kohdalla. Susitien jälkeen tie painui alas rautatien tasoristeyksen kohdalla. Tarkkaa mielikuvaa ei ole, oliko siinä puomia. Muistaakseni oli ja kova kellojen mouke, kun juna tuli.
Sitten tulivat oikealla Marjaniemen siirtolapuutarhan mökit ja niiden jälkeen Nymannin pellot (sen Peter Nymannin isän joka veti Uutsivuotoa). Pelloilla oli vasemmalla ”tunturit”, eli muutama mäen nyppylä. Muistan aina ihmetelleeni peltojen ojituksen perspektiivistä kiertymää, sen näennäistä liikettä seuratessani, että kyllä kai se niin on, että maailma on suuri levy jota pyöritetään jonkun akselin ympäri. Filosofisesti ajatellen olin aika lailla oikeassa. Jokainen katsoo maailmaa omasta ainutkertaisesta näkövinkkelistään riippumatta ympäröivästä fysiikasta.
Sitten käännyttiin Kukkaniityntielle. Vastapäiseen suuntaan lähtee Rantakartanontie edelleenkin. Kukkaniityntie tunnettiin paremminkin vain Kontulantienä. Bussi kipusi yli pienen mäennyppylän jonka kohdalla oli maatalo ja sen rakennukset. Sitten mentiin taas monttuun ja noustiin seuraavaksi mäelle, joka jatkui ja laajeni metsän halki Kontion majan ohi hyppyrimäelle. Ylämäki oli joskus sen verran jyrkkä, että vanha bussi kuulosti vetelevänsä viimeisiä sitä kivutessaan. Mäen päällä oli pysäkki, jossa bussi sai vetää henkeä. Alamäen loppupuolelta lähti ja lähtee kait edellenkin tie ylös Kontion majalle. Kontion maja toimi kouluaikoinani kansakouluna. Siihen rakennettiin silloin tilavahko lisäsiipi, joka kolmin, nelin kertaisti majan koon. Sitten tulimme jyrkähköön mutkaan, jossa oli aidattu lähde. Muistan useamman kerran tutkineen lähteen pohjalla pulppuavia hiekkakelloja.
Bussi kipusi vinkuen ja vaihteet rusahdellen sieltä ylös Hiekkaharjuntien mäelle. Hiekkaharjuntien kohdalla tehtiin 90 asteen käännös vasempaan ja kohta takasin oikealle. Seuraava pysäkki oli Kontulan Elanto. Se vieressä oli oikealla Kontulan hiekkakuoppa. Koko tämä alue oli hiekkaista harjumaata ja kesäisin oikein lämmintä ja aurinkoista seutua. Kissankäpälät viihtyivät tien reunojen hiekkarinteillä. Myös ahomansikoita kasvoi siellä täällä ja vähäliikenteisimmillä paikoilla niitä voi jopa syödä.
Vanhassa Kontulan bussissa oli käsikäyttöinen ovenaukaisija. Se tarkoitti linkkuun menevää kahvaa, josta kuljettaja sai nykäistä oven auki aina pysäkillä. Heimo oli hyvin innokas ovenaukoja, jos sai siihen kuljettajalta luvan ja aina kait saikin. Bussissa oli myös takana koukut, joihin sai ripustaa polkupyörän jos sellainen oli matkassa.
Kontulan harmaalla puumuuntajalla nousimme bussista. Sen kohdalla oli oikealla Tiitisen pihan kuusiaita je hieman aikaisemmin palokaivo ja Kontulan suolta tuleva oja joka oli uurtanut reittinsä syvälle hiekkamaahan.
Pysäkiltä käveltiin alamäkeen peltojen poikki vievää, sadesäällä erittäin mutaista polkua. Tulimme Käätypolun laakson purolle jonka yli oli rakennettu silta. Olimme saaneet Vilhusilta luvan oikaista heidän tonttinsa poikki, joten usein näin teimmekin kun kädet olivat yleensä aina kantamuksia täynnä, eikä pidemmät kävelylenkit Vinnarin aidanviertä houkutelleet.
Toinen kuluneuvo Vartiokylään oli sininen bussi 41. Sen lähin pysäkki oli n. yksi-pilkku viiden kilometrin päässä Vartiokylän apteekin kohdalla. Kontulan bussilta oli matkaa vain n. 300 metriä mutta sen kyyti maksoi enemmän, joten suinkaan aina sillä ei kuljettu. Bussilinja 41 historiasta on kirjoitettu hyvin kattavasti verkkosivulla: http://www.saunalahti.fi/sisaarim/linjahistoria_95.htm Bussilinja 41 Vartiokylään.