Erkki Vakkala pommilammen rannalla. Lampi oli kapea mutta pitkä. Tämä kuva on otettu ilmeisesti itäpäästä eikä ihan leveintä kohtaa. Leveimmillään se oli vajaan kymmenen metriä. Kuva on Erkki Vakkalan albumista.
Heiskan pommit- jutussa jo sivuttiin Käätypolun ja Huntutien välisen metsikön lammikkoa. Se oli pitkulainen, mahdollisesti ojasta laajennut ja/tai lähteitä sisältävä lampi jossa jopa joskus uitiin paremman puutteessa. Lammikossa oli melko puhdas vesi. Siinä oli tosin mutapohja. Veden puhtaudesta kertoi sen runsas vesieläimistö. Siellä näin ensimmäisen ja ainoan kerran suursukeltajan. Se on iso sukeltava kuoriainen jolla on keltainen raita päällyskilven reunoissa. Myös seurasin mielenkiinnolla vesihämähäkin ilman kuljetusta pesäverkkoonsa veden alle. Sammakot kutivat runsaasti lampeen, tosin ne kutivat myös Peltsin ojiin. Myös vesiliskoja siellä uiskenteli myös ja joskus niitä pyydystettiin hetkeksi tutkittavaksi lasipurkkeihin. Liskot päästettiin takaisin luotoon jonkin ajan kuluttua ihan asiallisesti.
Lammen yli rakennettiin vuosittain uusi silta edellisen romahdettua. Kerran, kun siltaa oltiin rakentamassa, paikalle kutsuttiin poliisi naapuritaloista. En ollut itse paikalla, joten joku muu voisi kertoa mitä tuolloin tapahtui, mutta muistaakseni asiasta selvittiin anteeksipyyntöreissulla maanomistaja Wihtoolin luokse.
Tuollainen lampi pitäisi olla jokaisella pikkupojalla läheisyydessään. Eipä niitä juurikaan enää missään, ainakaan Helsingin liepeillä näy. Tuokin lampi on kuivatettu.
Toinen lampi oli Takakaltsin alapuolella. Se oli rakennusmonttu joka oli sammaloitunut lähes muodottomaksi. Tästä lammesta olen kertonut myös Takakaltsi-jutussa.
Sitten oli se Kontulan hiekkakuoppa jossa myös uitiin. Sen toinen pää oli romujen kaatopaikka, kuten yleensä mikä tahansa kuoppa näillä main yleensä oli. Tuolloin ei oikein tuota jätteen kierrätystä tai muutenkaan ympäristöasioita oikein ymmärretty arvostaa. Siellä näin ilmeisesti juotikkaan. En ole asiasta varma mutta mikään muukaan vesieläin se tuskin olisi voinut olla. Mistä juotikkaan suku oli sinne kulkeutunut oli mysteeri. Suomessa ei ole onneksi ihmisen verestä pitäviä juotikkaita kun Ahvenanmaalla. Eivät nuo meitä Heiskan kanssa ainakaan pidätelleet tuossa kuopassa uimasta. Vesi kuopassa kuitenkin väheni ja kuoppa kävi uimakelvottomaksi. Mekin tietysti kasvoimme ja etsimme parempia uimamestoja.
Parhaat hiekkakuopat olivat Vuosaaressa Lokki ja Tolppis joissa Vartsikan porukka kävi usein uimassa. Kontulan hiekkakuopat olivat jotenkin hankalampipääsyisiä. Yksi niistä sijaitsi Humikkalantietä mennessä, kohdassa jossa Aarteenetsijäntie liittyi Humikkalantiehen. Siellä oli tuolloin lautatarha ja saha. Monttu oli metsässä sen vieressä jonkin matkan päässä. Humikkalantie kaarsi muistaakseni sahankulmalta eteenpäin Vesalaan.
Uimme Vilhusen Pekan kanssa myös Kontulan suon suohaudoissa. Aluksi montut kammoksuttivat upottavan pohjaliejun ja mustan vetensä takia, mutta siellä sitä kuitenkin ryvettiin ja leikittiin dinosauruksia. Eikä sieltä tarvinnut lähteä edes kovin mutaisena, koska sen verran vähän tuo suomuta tarttui ihoon. Mitähän kauneuskylpylät nykyään mutakylvyistä mahtavat veloittaakaan?
Vuorion tontilla oli myös erittäin pitkään rakennusmonttu jossa usein leikittiin. Se oli yhteydessä laakson pohjalla virtaavaan puroon ja yhdysojasta oli helppo pyytää skitareita eli kolmipiikkejä. Purossa kahlailtiin usein sillä se oli pitkälti hiekkapohjainen. No joo. Kyllä yritettiin uidakin. Huonosti se siihen soveltui. Käsipohja oli ainut laji jota siinä voi harrastaa.
Kirjoitti: Hannu Kuukkanen
