Helsingin ja viime kädessä Pietarin puolustuslinnoitusketjun osana (http://www.novision.fi/viapori/linnoittaminen.htm) rakennettiin Helsingin ympärille maalinnoitusta vuosina 1914-1918. Kontulan luola on erittäin merkittävä historiallinen suojelukohde. Mustavuoren alueella on muutama pienempi luola jotka kuuluvat samaan linnoitusketjuun. Vielä muutamia vuosia takaperin Kontulan luola näytti olevan ennallaan ainakin Humikkalantien puoleisesta suuaukosta katsellen.
Muistan kun Heimo lupasi viedä minut jännään paikkaan jos selviytyisin jälkien seurantatehtävästä. Hän lähti jonnekin ja minun tuli seurata hänen lumeen jättämiä jälkiään kun olin ensin laskenut silmät kiinni sataan. Hyvinhän se sujui vaikka selviä harhautuksiakin oli tehty. Pääsin hänen mukanaan ensimmäistä kertaa Kontulan luolaan. Siitä lähtien luola kuului vakioleikkipaikkoihimme.
Luolan pohja oli suurimmalta osin veden peitossa. Vettä oli syvimmillään ehkä puolisen metriä, joten kesällä sinne ei tavallisilla saappailla ollut menemistä. Tarvittiin myös ankara pakkastalvi, jotta sinne pääsi talvella edes jäitä pitkin. Heikoimmillaan jää oli perähuoneessa, joka näytti betonisine eriöineen käymälältä. Sieltä löytyi katosta betonista liuenneita stalaktiittejä, joita keräilimme muistoksi. Heimolla oli komea kokoelma niitä eri sävyisinä. Perähuoneeseen poikkesi pienempi sivukäytävä.
Luolan toinen aukko (Mustikkasuontien puolella) oli syvässä louhitussa kuilussa jonka muinainen katto oli pommitettu tai räjäytetty. Kuilu oli täynnä kivenlohkareita ja luolaan vievä ovi oli jäänyt raolleen auki siten, että siitä pääsi hyvin kulkemaan. Ovelta johti alas muutama porrasaskelma, olisiko ollut kymmenen, kaksikymmentä? Ensin tultiin pieneen eteiseen ja sen jälkeen avautui erittäin korkea pääsali. Oven puoleinen pääty oli kuivillaan mutta muu osa salia oli veden vallassa.
Tunneleiden risteyksessä oli betoninen jalusta. Meidän päättelymme mukaan se oli konekivääriä varten luolan puolustamista varten. Edellä kuvaillusta perähuoneesta johti lyhyt käytävä myös tähän pääsaliin.
Kun luolaa oli sitten muutaman vuoden ajan perin juurin tutkittu, ainoaksi mielikuvitusta kiihdyttäväksi seikaksi jäi yksi umpeen muurattu aukko. Ulkopuolelta se ilmeisesti johti juoksuhautaan ja ulko-ovi oli teljetty. En oikein muista oliko siinä teräsovi vaiko muuraus. Luultavasti teräsovi. Mietimme usein miten tiilimuuraukseen (luolan puolella) voisi tehdä reiän. Muuraus tiilien välissä oli kovaa joten sitä ei voinut kaiverrella millään meidän käytössämme olevilla välineillä. Hurjimpien kuvitelmien mukaan sinne oli muurattu sotavankeja tai vanhoja aseita. Todennäköisesti näin ei kuitenkaan ollut. Kuitenkin meitä jatkuvasti vaivasi ajatus muurin takaisesta tilasta. Tilan koko olisi ollut helposti mitattavissa muutamilla maastoon laitetuilla merkkauksilla mutta tuolloin ei meillä ollut tuohon mittaukseen kykyjä. Lieneekö nykyisinkään asiaa selvitetty, tai muuria avattu?
Nykyään luolan tutkiminen on lähinnä Museoviraston asia, koska maalinnoitukset on suojattu muinaismuistolailla v.1971.
Luolassa asusteli jo tuolloin satunnaisesti irtolaisia ja oli syytä tarkistaa ensin, ettei asukit sattuneet olemaan paikalla ennen luolaan menoa. Nyttemmin, varsinkin Mustavuoren luolat ovat olleet vilkkaammassakin käytössä. Ne kuuluvat osana samaan linnoitusketjuun, kuten yläriveillä olevien linkkien takana olevilta sivuilta voidaan lukea.
Kirjoitti: Hannu Kuukkanen
Luolan länsisuunnan oviaukko.
Sama oviaukko sisäpuolelta kuvattuna (Kuva Heimon) Tämä ovi on nyttemmin suljettu ja tukittu.
Luolan pääkäytävä. Muurattu uloskäynti, joka herätti runsaasti mielikuvituksellisia otaksumia, mitä muurauksen ja ulko-oven välissä olikaan. Oletettavasti siellä oli vastaava eteinen, kun molemmissa muissa sisäänkäynneissä, mutta mitä eteiseen oli mahdollisesti muurin taakse jäänyt?
Puolivälistä haarautui pienempi sivuluola, jonka perällä häämöttää huonetila.
Perähuone oli kuvaushetkellä erittäin ohuesti jäässä. Oviaukko vie suureen halliin.
Läntinen uloskäynti pääluolasta. Ennen ulko-ovea on eteinen.
