Remonttia ja rakentamista Huhtasuontiellä -72
Huhtasuontie 9:ää vastapäätä oli kolme vuotta ollut tyhjä tontti, mutta keväällä -72 alkoi tapahtua. Tontin oli ostanut joku rakennusyhtiö Suikki, jonka tarkoituksena oli rakentaa paikalle kahden perheen paritalo. Mukava pihanjatke naapuriston lapsille lakkasi olemasta. Koneet ja miehet tekivät monttua kallioon. Työ eteni verkkaisesti, sillä yhtiö käytti tämän talon rakentamiseen vain muun rakentamisen välisiä “joutoaikoja”. Montusta tuli syvä, sillä taloon tulisi uima-altaat molemmille asukkaille.
Vastapäätä, nro yhdeksässämme, suunniteltiin myös suuria. Talossa ei ollut sisävessaa ja se oli jo suuri puute se. Huussi oli pihan perällä, autotallin nurkalla ja kaksikymmentäviisi metriä oli olevinaan tosi pitkä matka talvella yöpuvussa ja parinkymmenen asteen pakkasissa. Käätypolulla matka oli ollut vain kymmenen metriä. Takapakkia oli siis tullut mukavuuksissa. Kellarin keväisestä uima-altaasta tulimme luopuneeksi, kun betonoin kellarin lattian vesitiiviillä betonilla.
-75 suunniteltiin sitten vessalle ja suihkuhuoneelle paikkaa, mutta ei se niin helppoa ollut valmiisiin reilun viidenkymmenen neliön kerroksiin. Ympärilasitettu veranta olisi ollut paras paikka, mutta ei raaskittu siitä luopua. Lopuksi päätimme lyödä useita kärpäsiä hirveällä määrällä iskuja. Puramme nitsin eli. koko hormiston pois alhaalta katolle asti. Sen tilalle rakennetaan vesivessa alakertaan ja suihkutila yläkertaan. Liesi, öljykamiina ja Porin Matti pihalle ja juuri tienpätkälle tullut yösähkömahdollisuus käyttöön. Kuulostaako helpolta? Ei ollut, ei todellakaan. Onneksi olin kovapäinen omakotirakentajan poika kolmannessa polvessa ja vaimona sisukas Sirpa.
Seuraavana keväänä ani varhain sain houkuteltua Käätypolulta Härkösen Pekan kaverikseni, kun ryhdyin purkamaan piippua. Voin kertoa, että pienenkin talon piipussa on aivan tolkuton määrä tiiliä ja puolet niistä käsittämättömän nokisia. Myös laastia, millä tiilet on liitetty toisiinsa, on älyttömästi ja sen tomu menee purettaessa aivan joka paikkaan noen kaveriksi. Tiiliä ulos kantamassa oli Sirpan serkkupoikia ja saattoi olla Hannukin, jota ahkeraa talkooporukkaa onneksi riitti vähän joka lähtöön. Sirpan hermot olivat rautaa ja Pekkakin huumorimiehiä mustaantuneesta naamastaan huolimatta. Tämä talkoohomma hoitui yhdessä pidennetyssä viikonlopussa. Nitsi oli poissa ja aukkoa tilalla taivasta myöten. Sitten alkoi hillitön uudisrakentaminen tyhjään kanavaan ja esteitten rakentelua, etteivät talon pienimmät eli Jyry ja Satu putoa sinne. Putkimies Bromankin oli tilattu. Hän kävi katsomassa paikat ja toi jo tyokalut ja tarvikkeetkin, mutta sitten tuli muita tärkeämpiä “firman” hommia. Hän kävi ystävällisesti muutaman kerran pätkän pari tekemässä ja antamassa ohjeita. Toi myös lisää tarvikkeita, mutta itse se oli lopuksi homma loppuun tehtävä, jos mieli saada lämmöt ja vedet ennen lumentuloa. Varsinainen pikakoulutus uuteen ammattiin, putkimieheksi.
Yösähkösäiliön piti olla sähkölaitoksen laskelmien mukaan 2200 litraa, mutta löysin romuttamolta lähes 4000 litraisen, Tikkurilan Värin vanhan maalisäiliön, jonka kelpuutin tehtävään, sillä mittasin sen mahtuvan verannan alla olevaan tyhjään tilaan. Vettä ja viemäriä varten ammattimiesten kaivama ja ampuma kanava asfaltin reunaan päättyi talon anturan juureen. Laturi sanoi, että tämän edemmäs hän ei mene. Jätti silti viikonlopuksi pyynnöstäni paineporalaitteet ja terät lainaan. Porailin siinä sitten muutaman tunnin vain huomatakseni, että tällä konstilla menee koko ensi viikkokin. Vanha konsti sitten käyttöön ja dynamiittia reikään. Varmistin mielestäni kaikin puolin ettei vahinkoja syntyisi, mutta syntyi kumminkin. Verannan kiinni maalattuja ikkunoita en poistanut ja täkkäysten yläpuolikin osoittautui liian heppoiseksi. Näiden puutteiden seurauksena yksi ikkuna särkyi ja verannan valmiiksi lahoista vesikouruista hävisi loputkin taivaan tuuliin. Vaikka kanava viemäröinnille syntyi talon alle kellariin niinkuin pitikin, niin vaimoväen huomiota kiinnitti vain särkynyt ikkuna ja vesikourut. Sanomista sitä aina tulee, vaikka kaikkensa yrittää. Jouduin myös ampumaan yhden kohdan viemärikanavasta juuri ennen asfaltin reunaa, mutta se onnistui ilman vahinkoja. Naapuritkin olivat sangen luottavaisia eivätkä kyselleet lupieni perään. Päinvastoin: Kiikan Voitto suositteli jopa eräälle tuttavalleen kylältä, että räjäyttäisin tältä autotallin oven edessä olevan kiven kärjen, että saisivat oven auki. Helppo nakki, kun oli paikalla vielä runsaasti täkkeiksi soveltuvaa rakennusromuakin “talon” puolesta.
Parin viikon kesäloman aikana valmistui sitten entisen hormin paikalle pikavauhtia alakertaan vessa ja yläkertaan suihku. Talomme oli nyt varustettu nykyaikaisin mukavuuksin. Sauna tosin oli omassa rakennuksessaan, mutta se oli tilava ja hyvälöylyinen. Vedin sinne vedet pitkin pihan pintaa, tuskin lapion piston syvyyteen, kun umpikalliota riitti koko matkalle. En halunnut enää koetella onneani louhijana avomaastossa vaan laitoin uraan kuumavesikierron ja lämpökaapelin sulanapitoa varten. Vain parina vuonna viritys jäätyi, kun kierto oli unohtunut pois päältä pakkasten tultua. Hitsausmuuntajalla sain sen sulatettua. Toisella kertaa suli se muuntajakin.
Taloyhtiö naapurissa alkoi myös osoittaa edistymisen merkkejä ja rakennustyömaa oli levinnyt jo melko pitkälle meidän puolellemme. Kevään koittaessa vaadimme laastiastian poistamista tontiltamme ja muidenkin jälkien korjaamista. Vastaava mestari lupaili, mutta mitään ei tapahtunut. Seuraavalla viikolla soitimme poliisit paikalle ratkomaan ongelmaa. He sanoivat, että laatikko on viipymättä siirrettävä, mutta siinä se jökötti taas viikon. Käskin mestaria kutsumaan omistajan paikalle, mutta tämä vastasi, että johtaja Suikki on niin iso herra, ettei häntä noin pienen asian takia voi vaivata. Uhkasin uudelleen poliisilla ennenkuin mestari taipui. Suikki tuli paikalle, lupasi kohteliaasti ja välittömästi tai ainakin maanantaihin mennessä siirtää laatikon. Sanoin, että se maanantai meni jo viikko sitten. Neuvottelimme samalla kertaa myös muut korjattavat kohdat rajavyöhykkeellämme ja nyt kaikki meni niinkuin sovittiin. Tämä “iso herra” perheineen osoittautui hyvin mukaviksi naapureiksi ja olemme hyvissä väleissä edelleen.
Huhtasuontie kympin mestari oli nyt viimeistelyvaiheissa vaihtunut työmaalla, kun tasailin pihamaatamme viemäröinnin jäljiltä. En raskinut ostaa multakuormaa, vaan levitin tasaamani hiekan ja sepelin päälle muutaman kuution keskeneräistä lehtikompostia pihan perältä. Päällimmäiseksi laitoin ohuen kerroksen kompostimultaa. Tämä uusi mestari kävi usein katselemassa töitteni edistymistä ja jutteli muutaman sanan milloin mistäkin. Tällä kertaa hän arvosteli kovasti moista säästöideaa ja sanoi, että tuohon ei kyllä kunnon nurmi koskaan kasva. Kympin puolella oli taiteen sääntöjen mukaan pohjustettu nurmikko savimaalla ja pantu paksu kerros multaa päälle. Elokuulla esittelin hänelle sitten tuuheaa nurmikkoamme, kun naapurissa sitä edusti hento ja todella harva raiheinä. Mestari kertoi, että oli käynyt jokin moka ja toimitettu multa oli ollut pääasiassa suomutaa joka oli niin hapanta ettei siinä nurmi kasvanut. Harrastelijan tuuria varmaan, mutta yhdeksikössä se sama väärin pohjustettu nurmikko on viheriöinyt jo 45 vuotta.
Syksyn mittaan sain sitten yötöinä yösähkö- keskuslämmitysjärjestelmänkin kuntoon ja talo alkoi lämmetä.
Vuotta paria myöhemmin menin taas samaan lankaan ja lupasin Liljaniemen Allille naapurista, että otan yhteyttä tähän putkimieheemme, joka auliisti tulikin suunnittelemaan yösähkölämmitystä tuohon taloon. Sama peli vaan toistui eli minä teetin lupaukseni mukaan säiliön ja asensin sen sekä sähköt, mutta putkimies katosi viikoiksi. Lopulta Sirpan serkkupoika Leväharjun Heikki oli apunani, kun teimme putkityöt loppuun ja naapurikin pääsi onnelliseksi yösähkön käyttäjäksi.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
Keväistä onnea uudessa kodissa: Taru, Jari, Sirpa ja Jyry