SP7, Irrottautuminen 1973 – 1974
Vuoden täytyi olla 1972, kun entinen PYP:n talon myyjämme, Ahosen Seppo, oli vielä Sähkö Oy Leväisen tai sen konkurssipesän palveluksessa. Hän soitti päivänä muutamana ja kysyi kiinnostaisiko viisisataa kappaletta erittäin edullisia loisteputkivalaisimia. Kiinnostivathan ne. Huoltomiehellämme, Kestin Timpalla, oli yhteyksiä kotiseutunsa Raahen sähköliikkeisiin ja hän soitteli muutamia läpi kartoittaakseen markkinoita ja viikossa kaikki oli myyty ja muutama sata ylikin, kun emme huomanneet keskenämme sopia paljonko kumpikin myy. Soitin Sepolle, että olisiko niitä vielä pari- kolmesataa jäljellä. Oli niitä, mutta aivan osina Janakkalan kunnan Leppäkosken kylässä, Leväisen omistamassa EL-tuote Oy:n valaisintehtaassa. Pikaneuvottelun jälkeen sovimme kaupat ja kävimme noutamassa kuorman konkurssipesän valvojan tiukassa valvonnassa. Niitä sitten kokosimme Timpan kanssa Puhoksen myymälän takaisessa käytävässä muutaman päivän, että saimme tilaukset matkaan. Jokunen viikko myöhemmin olimme sotkeutuneet Timpan, Pesosen Villen ja Pinomaan Pekan kanssa ostamaan koko tehtaan koneineen kiinteistöineen ja siitä alkoi kohdallani ammatinvaihdoksena metallimiehen ja Janavalo Oy:n kausi. Sanoin Sirpa vaimolle, että olen reissussa ehkä pari vuotta, mutta se venyi sitten kahdeksaksitoista vuodeksi (18v)
1974 myin Sähköpuodin Louhiston Pyrylle ja Pinomaan Pekalle, kun en enää Janakkalasta käsin pystynyt sitä säällisesti hoitamaan. Pyry tosin oli jo pitkään hoitanut liikettä kuin omaansa eli että oikealle miehelle yrityksen osaomistus ja vetovastuu siirtyi. Edellisenä vuonna olimme jo lopettaneet Vartiokylän liikkeen Itäväylän varresta. Viimeisinä kuukausina se toimi sähköurakointiliikkeenä A-oikeuksin, mutta töiden valvonta karkasi käsistä ja homma oli pakko lopettaa sillä erää lyhyeen. Uusi yritys samalla saralla Blomgrenin Bjarnen hoitamana on toiminut kiitettävästi ja toimii edelleen. Sähköpuoti toimi vielä v.2017 Linnanpajantie 7:ssä Tankovainion alueella Mellunkylässä. Vähittäismyymälä Puotinharjussa on lopetettu jokunen vuosi sitten. V.2013 Sähköpuoti tuli toimineeksi 50 vuotta eli täsmälleen saman ajan jonka minä olen ollut yrittäjänä. Minulla on yritykset ja ammatit hieman vaihtuneet, mutta Sähköpuoti näyttää kuuluvan jo Vartiokylän historiaan Pyryn ansioista.
Pyry ja Pekka pääomistajina ja me muut vähäisemmin omistaneet, myimme Sähkö-Puodin uudelle omistajalle viime kesänä 2017, Pyryn siirtyessä (vihdoin) eläkkeelle. Sähköpuoti toimii nyt Vantaalla uudessa osoitteessa Nietostie 12, Vantaa. Vanhaa tuttua henkilökuntaa on hommissa vielä.
Yrittäjäurani jatkui tämän jälkeen melkein yhtä värikkäänä Janavalo- nimisessä tehtaassa, mutta silloin olen jo Janakkalan Leppäkoskella tai myöhemmin Lopella josta Vartiokylä oli yli 80 km:n päässä. Asuimme edelleen Huhtasuontiellä, mutta minä vain viikonloppuisin.
Jos haluat seurata yrittäjätarinoitani, niin ne jatkuvat omilla sivuillani, joilla on myös moni täältä tuttu tarina. Sivut ovat osoitteessa: https://www.heimovanhin.fi/
Kiitos mielenkiinnostasi.
Heimo Kuukkanen