SP6 Puhoksessa 1971 – 1974
Puotinharjun ostoskeskus eli Puhos oli aikansa edistyksellisimpiä betoniluomuksia, jonka suunnittelija oli muitakin Helsingin ostoskeskuksia suunnitellut arkkitehtitoimisto Erkki Karvinen.
Puhos oli siis aikoinaan suurin ostoskeskus koko Suomessa. Kun se perustettiin 1964- 1965, ei Suomessa vielä ollut yhtään tämän kokoluokan ostoskeskusta. Puhos oli aikaansa edellä myös siinä, että sinne sijoitettiin Suomen ensimmäisiä ulkoilma- liukuportaita helpottamaan ihmisten kulkua ylä- ja alakerrosten välillä
.
Sähkö-Puodin Vartiokylän myymälä jatkoi sitkeästi entisellä paikallaan SYP:n talossa, mutta Puotilan myymälän lopetimme siirtyessämme Puotinharjuun, edesmenneen Sähkö Oy Leväisen entisiin tiloihin. Myymälä oli huomattavasti pienempi kuin Puotilan, joten myytävää sälää piti karsia kovalla kädellä ja erikoistua varsinaiseksi radio- TV- ja kodinkoneliikkeeksi, valaisinpuolta unohtamatta. Vartiokylän myymälän tilaa vapautui myös asuntokäyttöön ja pari huoltomiestämme majoittui sinne. Hieman myöhemmin siellä asui myös Sirpa-vaimoni äiti, Karin Juurinen.
Huoltotoiminta oli kuitenkin edelleen yrityksen tukevana kivijalkana ja myymälässä oli melko pieni miehitys. Sukulaisten suosimista tapahtui edelleen ja nyt oli vuorossa reilusti yli viisikymppinen Lahja- äitini, jonka piti päästä yli kolmekymmenvuotisen kotiäidin viran jälkeen takaisin työelämään. Se oli molemmille osapuolille kova paikka ja lupailinkin puotipuksun paikkaa hänelle vain väliaikaisena. Ihmeekseni hän oppi melko nopeasti laajan tuotevalikoiman nimikkeet ja ne tärkeimmät eli paristojen ja lamppujen watit, voltit ja kantatyypit. Hän tuntui myös olevan omalla alallaan asiakaspalvelussa. Joulun aikaan oli vielä yksi puristus yli muiden eli varakynttilöitten jännitteet kussakin eri kokoonpanossa, viidestä kuuteentoista lamppuun per sarja. Hänestä tuli parissa vuodessa niin pätevä, että siirtyessään hieman myöhemmin myyjäksi Helsingin keskustaan, Sokoksen valaisinosastolle , hän oli ainoa osastolla joka hallitsi nämä asiat. Äitimuorista on nyt jo aika jättänyt. Hän asui elämänsä loppuun Vartiokylässä Humikkalantiellä omassa kerrostaloasunnossaan.
Kontula alkoi valmistua näinä aikoina ja aivan viimeisten talojen harjakaisia järjestettäessä Sähkö- Puotimme asensi vahvistinlaitteita harjakaisiin. Olimme paikalla Kestin Timpan kanssa asentamassa, valvomassa laitteitten toimintaa ja hätistelemässä maassa risteilevistä kaapeleista pikkupoikia ja juovukkeita nauttineita vähän isompia. Tapio Rautavaaran ja Auvo Nuotion keikat jäivät mieleen. Auvo tuntui olevan melko pinko sielläkin ja antoi terävästi ohjeitaan, oikeita ja vääriä, mutta Tapsa oli Tapsa vaan, luonnossakin.
Puhoksen pimeää puolta oli ympäristöön, Alkon myymälän myötä, kertyvät juopporemmit. Olin kerran myymälässä, kun sisään horjahteli kolme kaverusta, joista ”pomolla” oli joku keräyslippaan tapainen kädessään. Hän ojenteli sitä ja vaati veroa huonompiosaisten auttamiseksi. Löi sitten purkin minulle käteen ja sanoi, että ”pyöritäppäs kolikoita lippaaseen”. En ollut kolikoitten pyörittelytuulella ja odotin hetken, että paikalla ollut asiakas ehti lähteä. Laskin purkin lattialle ja pyöritin sen ovesta käytävään. Kehotin sitten herroja hyvän sään aikana pyörähtelemään perästä. Uhittelivat hetken, mutta lähtivät. Muutama aika myöhemmin näin tämän pomopojan niillä Puhoksen kaarevilla portailla, kun hän löi ohikulkijoitten kanssa vetoa, että pystyy käsillään kävellen nousemaan ne portaat toiseen kerrokseen. Taisi esittää enemmän humalaista, kun olikaan, sillä hän näytti keräävän hyvät rahat tempustaan. Oli hyvä minun kannaltani, ettei tarvinnut koittaa siellä myymälässä kumpi on kumpi. Ennusteeni näet vaikutti tästä vinkkelistä katsottuna huonolta. Toisella kertaa eräs kehveli kähvelsi isohkon lattiavalaisimen ja juoksi sen kanssa ostarin takaiseen metsikköön. Juoksimme Pyryn kanssa perään ja vasta metsän reunassa pusikon tihentyessä voro irrotti lampusta ja saimme omamme takaisin. Onneksi oli vielä myytävässä kunnossa. Kolmas muistamani tapaus koski Kastelholmantien puolella olevia kaidevalaisimia. Niistä potkittiin tahallisesti lamput rikki useamman kerran viikossa ja isännöitsijä kyseli kerran tavatessamme, että olisiko mitään kestävämpää lamppua olemassa ? Asensin yhteen valaisimeen pienpaine- natriumlampun, jolle luvattiin hyvää iskunkestävyyttä. Ripustin sen lisäksi kumijoustimien varaan ja arvelin virityksen pomminvarmaksi. Ja olihan se. Kokeilu päättyi siihen, että porukat olivat potkineet vahvan teräskaiteen monesta kohtaa poikki yrittäessään sammuttaa lamppua. ” Metallin väsymismurtumia”, todettiin tarkasteltaessa vahinkoja. Lamppu ei ollut sammunut.
Kirjoitti, Heimo Kuukkanen