Radio- ja Sähköliike, T:mi H.Kuukkanen, oli kriisivaiheessa, varsinkin se H.Kuukkanen. Olin ostanut Puotilan Radio ja Sähkön koko loppuvaraston, mutta myymäläosake oli menossa ohi suin huutokaupassa. Suhteet pankkimaailmaan olivat juuri hieman tulehtuneet (katso juttu SYPin talossa) eikä irtorahaakaan ollut näkyvissä eikä mitään, millä sitä tekisi paljon ja äkkiä. Neuvottelin pikaisesti Louhiston Pyryn kanssa, mutta hänellä ei myöskään ollut taloudellista ratkaisua mielessään. Puhuin sitten murheistani ystävälleni Reiskalle. Hänellä oli oma yritys, jossa hän valmisti ja markkinoi keramiikkauuneja.. Tunsin Leinosen Reiskan Kontion ajoilta ja hän innostui asiasta. Sovimme, että jos pystymme huutamaan osakkeen, perustamme osakeyhtiön ja sen nimeksikin jo sovimme Sähkö-Puodin, jos rekisteriviranomaiset vain soisivat. Vuosi oli 1966.
Ja taas lähtivät asiat pieleen. Olin saanut väärän päivän huutokaupalle ja kysellessäni mihin aikaan osake kaupattaisi, sain kuulla kaupan tapahtuneen eilispäivänä. Sain kuitenkin tivattua kenelle osake meni ja soitin heti saamaani ostajan toimiston numeroon. Ostaja oli saanut osakkeen ihan edulliseen hintaan, mutta nyt hän luonnollisesti halusi voittoa sijoitukselleen. Meiltä oli kipuraja hetkessä ylitetty, mutta tiukka tinkiminen, jossa Reiska oli tosi hyvä, näytti tuottavan tulosta. Pitkän ja uuvuttavan neuvottelun ja kahvittelun jälkeen lähdimme Reiskan kanssa ulos toimistosta Puotilan ostarin peränurkan osakkeenomistajina. Käytiin matkalla kahvilla keskustassa, kun sen toimiston kahvi oli ihan kamalaa.
Liike käynnistettiin uuteen kuosiin, jossa sähkötarvikkeet, valaisimet, pientavara, sesonkitavarat (polkupyörät, sukset, kalastusvälineet, raketit) ja huoltotoiminta olivat näkyvimmät toimialat. Tottahan myimme televisioita, radioita ja kodinkoneitakin, mutta niiden osuus myymälästä myydyistä oli huomattavasti pienempi kuin mitä huoltokäyntien yhteydessä myytiin. Reiskan vaimo Eila oli myös alkuvuodet myymälässä ja hoiti päätyönään kirjanpitoa ja laskutusta ja karhuamisia.
Viereisen Vartiokylän yläasteen ja lukion oppilaat olivat ahkeria asiakkaita kaikenlaisen pientavaran ostajina. Varsinkin nauhurien kasetit, niin tyhjät kuin äänitetytkin ja erilaiset koottavat lennokit ja vastaavat olivat kärkipäässä ostoksissa. Oli myös tietysti joukossa muutama kiusallinenkin asiakas, joita piti vahtia koko ajan, ettei tavaraa unohtunut maksamatta taskuun. Eräs pahimmista oli kerran tunkenut nahkatakkinsa kaikki taskut ja hihat täyteen kasetteja ja viimeiset karisteltiin hänen saappaistaan. Näitä veikkoja oli turha tarjota poliisille, kun olivat hetken päästä takaisin samoissa puuhissa. Vain täydellinen porttikielto auttoi hieman. Pyryn pituus ja matala ääni lisäsivät auktoriteettiä, kun kieltoa koeteltiin. Leila-rouva taas pärjäsi parhaiten, kun ääni nousi falsettiin. Nousi se joskus henkilökunnallekin. (Voin tietysti muistaa väärinkin.)
SYPin talon myymälän toiminta jatkui Puotilan rinnalla niinkuin ennenkin, mutta huollon siirtyessä Puotilaan vapautui siitä varastotilaa.
Puotilan liikkeen yhteyteen emme saaneet mahtumaan huoltoamme, mutta saimme vuokrattua Rantakartanontie 1:stä kellarihuoneiston, johon saimme myös osan myymälän varastoa. Sieltä myytiin mm. käytetyt koneet. Vartiokylän myymälän takahuoneessa olleesta huollosta, jossa varsinkin talvisaikaan oli varsin kylmää, siirtyi Rantakartanontielle mielellään pitkäaikaisin huoltomiehemme Unto Oksa. Unto on ja oli Vartiokyläläisille, Puotilalaisille ja Puotinharjulaisille asiakkaillemme kovasti tuttu persoona ja aivan huippu ammattimies. Tokihan kellaritiloihin tuli muitakin huoltomiehiä, mutta Unto oli päällysmiehenä ja teki työläimmät korjaukset. Nuorempi miehistö oli pääasiassa tien päällä eli kotikäynneillä. Niin, täytyypä muistaa. Honkasen Pena, joka oli varsinainen myyntivirtuoosi. Hän myi huoltokeikoillaan parhaimmillaan telkkarin tai pari päivässä. Ei hänen huoltomiehen taidoissaankaan mitään vikaa ollut, päin vastoin, mutta luonnonlahjakkuus myös myyjänä.
Jossain vaiheessa -69 sukset Reiskan kanssa menivät hieman ristiin ja Reiska ja Eila jättäytyivät pois kuvioista, mutta pysyimme kuitenkin ystävinä. Yhtiömuoto Reiskan ja minun yhtiössämme oli avoin yhtiö(AY) ja Pyry tuli sitten osakkaaksi pienellä panoksella kommandiittiyhtiöön (KY:hyn) ja minä lunastin loput eli se osa talon lainaa, minkä olimme saanet Sirpan kanssa maksettua muuttui sitten osuuslainaksi firmasta. Taisi mennä reilusti ylikin. Näissä vaiheissa pankinjohtaja oli jo tosin huomattavasti ymmärtäväisempi ja antoi lainan samoihin aikoihin myös Huhtasuontie 9:n omakotitalon hankintaan.
Puotilan myymälämme tarina päättyi, kun saimme tilat Puotinharjun ostoskeskuksen yläkerrasta, siitä kierreportaitten viereisestä käytävästä, mutta siitä sitten taas omassa jutussaan. Ja silloin elettiinkin jo 70- lukua.
Kirjoitti Heimo Kuukkanen