SP4, PYPin talossa
Silloin eleltiin muistamani mukaan vuosia 1965-66, kun silloisen Pohjoismaiden Yhdyspankin PYP:n ja myöhemmin Suomen Yhdyspankin eli SYP:n Vartiokylän konttorin talosta lopetti Maanviljelijäin Maitokeskuksen myymälä. Vinkin saatuani kiirehdin kyselemään, josko tila olisi vielä vapaa vai olenko ehkä myöhässä, koska tiloja oltiin jo tyhjentämässä.
Ei hätää ja vapaa oli. Edulliset ehdotkin saimme mielestämme ja Isakovin talon vuokrasopimuksemme oli sopivasti katkolla. Tilat olivat jo tässäkin talossa kuluneet, mutta toki paremmat kuin Isakovilla, koska mm. WC-tilat olivat nyt omat. Kohdalla oli bussipysäkki ja vastapäätä Elanto. Hieman vasemmalle oli KOPin konttori ja satakunta metriä oikealle Helsingin keskustaan päin oli kirja- ja paperikauppa. Talon edessä Porvoontien (Itäväylän) laidassa oli ainakin kuuden auton parkkitila ja omille autoille talon sivulla. Kaiken kruunasi hieno nurmikko talon edustalla. Ei muuta kuin liikkeen sisustaminen taas käyntiin. Muistattehan ja tutun kuvion; käsisirkkeli, käytettyjä lankkuja ja halpaa lastulevyä ja lateksimaalia sekä paljon yö- ja viikonlopputunteja. Isäukon vanhat rakennusaikaiset lankut olivat jo loppuneet, joten piti käydä ostamassa niitäkin jostain lautatarhalta. Halvalla sain hieman tummuneita. Erityisesti panostimme näkyvään kylttiin talon katolla ja se olikin taas Hannu-veljen spesialihommia ja hyvin hän siitä selvisikin kuten oheen liittyvästä kuvasta näkyy.
Nyt olimme jo tunnettu liike alueellamme, joten muuton jälkeen järjestimme vaatimattomat avajaiset kahvitarjoiluineen ja oli mukava nähdä paljon jo tutuiksi tulleita asiakkaita uusissa tiloissamme. Henkilökuntaa palkattiin lisää. Meitä oli jo Isakovin talon aikana viitisen henkeä vakituisina ja SYP:n talon ensimmäisenä vuotena tuli kaksi lisää huollon puolelle. Sirpa vaimo oli lisäksi osapäiväisenä myyjänä ja Hannu veli kiire-, kesä- ja jouluapulaisena. Näihin aikoihin hän kävi myös intin siellä silakkafestareissa. Jari- poikakin 2v. oli myymälässä tavattavissa silloin, kun myymälässä oli kiireitä niin, ettei puolipäivähoidon aika riittänyt. Takahuoneessa oli leluja ja huoltomiehiä kavereina.
Kiireitä siis oli olevinaan, mutta lisääntynyt henkilökunta piti myös jatkossa työllistää, joka taas tarkoitti panostusta mainontaan. Puotila oli alkanut kasvaa silmissä ja sinne oli tullut myös kilpailija ostoskeskukseen, joka näkyi mainoksineen jo meidänkin reviirillämme. Puotilan Radio ja Sähkö oli firman nimi. Alueellemme tunkeutuminen aiheutti meidän vastatoimenamme mittavat markkinointiponnistukset, joka taas tarkoitti tuhansia mainoksia viikoittain Puotilan alueelle. Heimo tai Sirpa ajoi ja Sirpan serkkupojat Seppo ja Heikki, taisi olla muutaman kerran serkkulikka Tarjakin, meidän muiden lisäksi jakelemassa ”kerrostaloihin” mainoksia viikonloppuisin.
Varsinainen muuttoliike Puotilaan oli jo hiipumassa ja asukkaat olivat hankkineet pikaiset tarpeensa muuton yhteydessä. Kilpailija oli ilmeisesti laskenut noususuhdanteen kylällä jatkuvan vielä pitkäänkin, mutta toisin kävi. Meidän kohdallamme huollot lisääntyivät jatkuvasti, vaikka myynnissä ei ihmeitä tapahtunutkaan. Huoltojen yhteydessä sensijaan alkoi tulla lisääntyvässä määrin vaihtokauppoja eli vanha kone käsirahana uuteen.
Muutaman ajan kuluttua huomasimme, että kilpailevan liikkeen ikkuna alkoi ammottaa tyhjyyttään ja syykin selvisi pian; tukkurit olivat hakeneet omansa pois ja konkurssi häämötti. Neuvottelin omistajan kanssa loppuvaraston ja osakkeen ostosta, mutta emme päässeet hinnasta sopimukseen. Muutamaa päivää myöhemmin hän soitti ja sanoi hyväksyvänsä tarjoukseni loppuvarastosta, mutta kaupat piti tehdä heti. Tein kauppakirjan ja kirjoitin shekin seuraavalle päivälle, kun pankki oli jo kiinni tältä päivältä. Hain allekirjoituksen kauppakirjaan ja lupasin varmentaa huomenna shekin.
Huomispäivä olikin sitten kohdallani ikimuistettava. Pankinjohtaja otti hirveät ”pultit”, kun jakelin katteettomia shekkejä, vaikka mielestäni olin jo allekirjoittanut asiallisen vekselin pikalainaa varten. ”Ei tällaista voi hyväksyä, että minut pakotetaan antamaan tämä laina. Entäs, jos en anna ?” ”Silloin SYPiltä menee kaksi firmaa konkurssiin peräkkäin”, sanoin. Sain vekselin summan tilille. Mutta ei se siihen päättynyt. Hetkeä myöhemmin ilmestyi iso salkkumies liikkeemme ovelle ja kysyi johtajaa. Sanoin olevani. ”Olen piirin ulosottomies ja tehtäväni on periä Puotilan Radio ja Sähköltä saatavia.” Sanoin, että kauppakirja on kirjoitettu tuon firman ja minun firmani välisenä, enkä voi rahaa (shekkiä) antaa ilman omistajan suostumusta ja kuittausta. Herrat sitten (myyjä ja ulosottomies) neuvottelivat tovin puhelimitse (lankapuh.) ja sain luvan maksaa ulosottomiehelle, jolta vaadin vielä valtuutuksen kirjattavaksi kuittiin. Puotilan liikeosake oli jo mennyt huutokaupattavaksi ja siitä sitten seuraavassa jutussani: ”Puotilan ostarissa”.
PYPistä tuli muuten SYP:pi vasta 1975 (sitten KOPin kanssa siitä tuli Merita Nordbanken, sitten Merita ja lopuksi nykyinen Nordea) Jotenkin vain tuo Syppi sopii paremmin meikäläisen korvaan kuin Pyppi.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
Hannu kylttimaakari ihmettelee liikkeen kyltin heikkoa kuntoa. Uusiks meni. Näihin aikoihin Hannu osasi jo tekstatakkin ihan ”melkein professionaalisti”. Käsivaralla on teksti vetäisty. Kuva on Leo Kinnarin albumista.
Heimon liikkeen ikkunat tuli myös somisteltua. Hauska ajatus oli piiloitella sähköjohdosta punottuja pikku-ukkoja ympäri ikkunaa ja julistaa kilpailu, ”kuka löytää sähköukkoja eniten”. Palkintona taisi olla joku pikkuradio tms.
Jouluna ikkunaa kiersi tavaroiden joukossa meidän pienoisrautatie – tietysti.
Muisteli Hannu