Harri Maunu , Heimo ja ANA37 Sibakoffin talon liikkeen edessä
Vartiokylässä oli noina vuosina vain yksi baari, jossa voileipien ja omelettien lisäksi sai keskaria. Kylällä oli myös toinen anniskelupaikka, mutta se oli vallan ravintola ja nimeltään Kuisti. Molempien yrittäjä- omistajat olivat topakoita naisihmisiä, mutta tällä kertaa pitäydyn rva Isakovin baarin tietämissä.
Vuodet kuluivat ehkä väliä 1965 ja -66, kun T:mi H.Kuukkanen muutti Tiilaksen talosta, siitä postin ja apteekin alapuolelta silloisen bussi 41:n päätepysäkillä sijaitsevaan Isakovin liikekiinteistöön. Talossa oli rouva Siiri Isakovin omistama ja ylläpitämä baari, josta janon, nälän tai seuranpuutteen vaivaamat henkilöt saivat helpotusta. Reipasotteinen rouva avusti liiaksi janon vaivaamat herrahenkilöt omakätisesti pihalle, jos ei puhe tehonnut. Omistajan vieraskielisestä nimestä ja tarjoilluista Koffin tuotteista saatiin kansankielinen lempinimikin; ”Sibakoffin Baari.” Rakkaalla lapsella oli kyllä varmaan muitakin nimiä, mutta tämä lienee yleisin.
Bussin päätepysäkin puolella oli kaksi myymälähuoneistoa isoine näyteikkunoineen ja vaikka talo oli jo hieman repsahtaneen oloinen, se oli mielestämme meille mitä parhain liikepaikka. Samat kuviot olivat taas edessä, niinkuin Tiilaksellakin; vanhoja lankkuja halki käsisirkkelillä useita kymmeniä metrejä tukirakenteisiin, lastulevystä hyllyjä samalla konstilla ja halvinta valkoista lateksimaalia päälle. Iltayöt ja viikonloput menivät tarkkaan parin viikon ajan. En ollut Sirpa-vaimon jaloissa pyörimässä kotinurkissa paljoa muutenkaan, mutta noina aikoina en senkään vertaa. Kyllä siellä Hannu-velikin oli taas apuna ja oli Sirpakin maalaamassa ja siivoamassa. Osan tilasta erotimme lastulevyväliseinällä huoltotilaksi. Sieltä pääsi myös baarin puolen vessaan, kun omalla puolella ei sellaista ollut. Hyöty liikepaikan vaihdosta näkyi alusta asti, sillä myynti kasvoi silmissä. Bussin käyttäjät poikkesivat ohimennessään ainakin lamppu- ja paristo- ostoksilla. Myös TV-, radio- ja kodinkonekauppa käynnistyi, kun ymmärsimme mainostaa lähihuoltoamme myös takuukorjauksiin valtuutettuna. Shellin huoltoaseman ja Mannosen valintamyymälän läheisyys olivat myös lisäetu meille. Asiakkaat toivat myös enemmän pienkoneita korjattavaksi ohi kulkiessaan. Reilun vuoden kuluttua viereinenkin myymälä vapautui ja vuokrasimme myös sen. Huoltotoiminta oli huomattavasti vilkastunut ja tarvitsimme lisää tilaa. Aiemmin alaa harrastaneena innostuin käymään myös rakettikauppaa ja sitä käytiin sekä juhannuksena, että uutenavuotena. Tällä kertaa kävin Ilotulituksella reilusti etuovesta ja sain ostoksista hyvät alennukset, kun kerroin terveisiä tutulta Häkkisen Saimalta, joka oli ollut heillä töissä Vartiokylän tehtailla.
Liikkeemme toimittua reilun vuoden alkoi murheita kertyä murtovarkaista, jotka rikkoivat näyteikkunamme ja kahmivat siitä radioita ja pienkoneita. Varastettujen tavaroiden arvo oli yleensä huomattavasti pienempi kuin lasien korjaus, siivouskustannukset ja lasinpaloista vahingoittuneitten esineitten osuus. Neljännen kerran jälkeen päätimme Hannun kanssa jäädä salaa pariksi yöksi vahtiin. Asensin oven ulkopuolelle hyvin herkän mikrofonin, jolla kuulimme sisälle kaikki liikehdinnän ja puheet myymälän lähialueella. Torkuimme itse makuupusseissa huollon puolella. Aiemmin niin varmat perjantain tai lauantain vastaiset yöt eivät nyt kelvanneet voroille. Turhaan kökötimme kylmällä lattialla ja kuuntelimme baarista äijien mörinöitä. Ainut hauska asia oli kuunnella ohikulkijoitten ja näyteikkunan katsojien juttuja. Lauantai aamulla ihmettelimme ääneen baarin puolella, että miten huono tuuri meillä oli ollut, kun emme saaneet ketään kiinni, mutta että tosi hienot hälytysjärjestelmät olimme nyt asentaneet. Omistajarouva kävi itse toteamassa kuinka hyvin äänet kuuluivat kymmenien metrien päästä ja että laite on nyt kytketty puhelimitse omistajalle kotiin. Voivat soittaa heti poliisin, jos jotain tapahtuu. Viesti meni perille asiakaskuntaan. Viides ja viimeinen murto sattui vasta vuotta myöhemmin ja senkin teki ilmeisesti joku hyvin uupunut yökulkija, kun ei saanut siepattua kuin yhden partakoneen. Silti piti sinäkin yönä lähteä kesken hyvin ansaittujen unien vahtimaan loppuja tavaroita ja odottamaan lasittajaa. Taisi olla jokunen piiru pakkastakin.
Muisteli, Heimo Kuukkanen