Orvokkitien Maija Österholm 86V.

Orvokkitien Maija soittaa haitaria ja viettää 86 vuotis syntymäpäiviään Helsingin Vartiokylän Orvokkitiellä.
Heikki Ketosen Kunnian osoitus ihanalle naapurille, kuvattu vuonna 2005 >

Teksti on purettu vapaamuotoisesti Heikki Ketosen kuvaamalta videolta. Videon linkki on yläpuolella ja tekstin lopussa.

Ensimmäinen asunto Vartiokylässä oli Kiviportintiellä, jonne Maijan isä oli rengin palkalla rakentanut talon, tai kuten Maija sanoo, pienen mökin keskelle metsää.

Maija kertoo:

Siin oli ne venäläisten tiet rakennettu, ku ennen oli ne mitä venäläiset oli laittanut nää tämmöset, mukulakivet, semmosia teitähän tääl oli. Varsinainen kylä oli sit niinku tääl alhaalla. Että me oltiin siel ylhäällä. Kiviportintie, mä en nyt tedä mitä… numero siel nykyään on. Se kiertää tuolta 95:kin. Melkeen kilometri sanotaan sin ylös.

Isä ajoi hevosella ja teki sillä töitä. Ensin oli vaan yks lehmä ja joku kana ja sitä mukaa tuli lisää… hevosia ja lehmiä ja kanoja kans. Sit oli kissa ja koira… ja kaikki mitä oli.

Sit oli pari naapuria siellä…  me tykättiin, että koko metsä oli meidän. Eihän sielä ollut muuta ku metsä oli leikkipaikkana. Mä tykkään kaikesta semmosesta mitä on luonnon… se muistuttaa sitä vanhaa.

Koulun kävin tuolla alhaalla, Broända, missä sanottiin on Nordsjöbo folkskolan. Jollain lailla meni sekin.

Isä oli kans mukava kun se soitti kans kaks rivistä hanuria. Ne oli kotona siellä pienenä saanu jostaan yks riivisen haurin. Joku oli lahjottanut. Se oli torpparin poika.
Sielä ne jo nuorena, ne laitto tanssit pystyyn. Kun ne kolme veljestä osas soittaa.
Ja seil oli sellanen lato, se oli kesällä tyhjä…
…niin me ollaan oltu pienenä mukana siellä ja treenattu jalkojen juurella, samanlaista niinku ne muutkin, siskon kanssa. Ihan pienestä tanssi se on ollu mulle huvi.

16 vuotiaana oli, sanotaan Puotilan puisto, siinä oli ainakin kolme kertaa kesällä tanssit. Juhannustanssit, kesätanssit ja syystanssit. Ne toi semmosen laitettavan lavan ja sitten.. en mä tiedä jos se oli Suojeluskunta tai mikä ku piti niitä, mutta ei meillä ollu sillä väliä kuka piti kunhan vaan oli jotain… siel oli sit kaiken näköstä… nuolenheittoa ja ja lapsille ne juoksi säkissä kilpaa ja löis säkillä, …et kumpi ensinnä putoo ja rikkovat porsliinia… oli joku side ettei ne nänhy ja sit löivät porsliinia jossain.

Kerranku tuttava, se Liitin Ville, tanssi äidin kans ni äitiltä puto housut. Kun hän oli neulonu oikeen hienot housut ja leveet puntit ja kumminauha, en tiedä pettikö vai oliko se niin huonosti laitettu. Mutta se puto ja sit se sano Vilelle vaan, et ”hei hei, odotas vähän, mun houst putos”. Nopeasti housut pois ja pani kanaloon ja sitten kun ne lopetti ni Ville meni sen hänen vaomon luo ja sano: ”Tiedäks mitä, Ellan housut putos”. Se tulee huutaa isälle et ”herran jumala, nyt Ellan housut putos”.  Isä sano vaan, et ”ei siin mitään vahinkoo käynny, sehän otti ne ylös”. Mä sanoin ”kuinka sä kehtasit ottaa ylös ne?” ”Herran jestas jos mä olisin jättäny ne sinne ja ne ois alkanu huutaa, et ”kenen housut..” se ois ollu viel enemmän häpee.

Siihen kun tuli sitten se sota. Sit tuli muuta meinkiä. Isä teki töitä niinku aina ennen. Se osas kaikkia. Mitä maanviljelys, mitä metsätyötä. Sit se osti yhes vaiheessa vanhan hoppa Fordin, T-Fordin. Se ajo sillä. Ei sillon tarvinnu mennä ajokouluun. Se meni vaan poliisilaitokselle ja ajo sillä kortilla pois. En mä tiedä tuliks ne edes kattomaan osasiks se ajaa. Mut sillä me mentiin sit ympäri, tanssimaan ja koko kuormalava täynnä. Ja isä ajo meidät. Kyl meil on ollu hyvin hauskaa nuorena.

Myllypuros oli semmonen, mä en tiedä, me sanottiin ryssän saunaks. Rys-bastu. Mutta oliko siinä ollut sit venäläisillä sauna, sillon kun ne oli täällä. Mut siin oli lähde. Se lähde tuli sielt korkeemmalta mut niil oli semmonen rakennettu, mistä tuli se vesi.  Ja sit mä luulen, et se meni omalla paineella sinne saunaan. Mut se oli siihen aikaan, sikala. Mutta vettä nekin tartti. Siitä meni alas sit mökin… missä ne asu sitten, ni siitä mökin nurkasta meni alas sitten se vesi… Sieltä isä aina haki sen veden… hevosella… Mekin haettiin sieltä aina vettä ku kaivo meni tyhjäks, koko kesän…

Ja hän ollu käyny jun joku viikko kansa… kouluu… et hän osas lukee mut ei kirjoitta eikä laskee kynällä. Ni kaikki mitä hänen piti tietää se piti olla päässä. Ajo torille… perunoita ku se istutti… ja sit se vuokras näitä, Myllypuron ja Puotinharjun välillä ku täs oli näitä maita.

Sen mä muistan ku toi Porvoontie tuli justiin tohon Kukkaniityntielle, niin et mä kävelin sitä myöden Kulosaareen rippikouluun. Kun sisko kävi, neljä vuotta aikaisemmin, niin hän sai kävellä ympäri Puotilan ja Marjaniemen ja Herttonimen ja sitten Kulosaareen. Et sin aikana se tuli siihen… Kyl ne siit jatko mut ei ne ihan heti jatkanu. Ne jatko ku se oli se pula-aika et ne tarvi töitä, että työn vuoksi ne laitto semmosta… aputöitä, niin ne sano.

… näitä rintamamiespalsoja. Mun mieheni sano, et ei semmosta. Sitten kun niitä jaettiin, ni mä sanoin, etä millä lailla sä meinaat et missä me asutaan? Me asuttiin sillon mun isän, siellä sauna kammarissa.   Ni lapset pääsi ainakin suoraan ulos, ei ainakaan ollu kerrostalon rappusia…

Se oli savipeltoa ja oli ojia… oli vaan nappuloita missä piti alkaa… siin ei ollu häävi alkaa… eikä minkäänäköist tietä. Joku heitti aina jotaan ojaan, että pääsi ensi alkuun…

Ainakin Björklund oli… mä en muista niin tarkkaan kun mulla on ollu niin tarpeeks omaa. Mä en oo ehtiny kattoo mitä ne toiset on tehny. Että vaan tätä samaa, rahaa ei oo ja vähän saatiin sitä lainaa ja eihän se tahtonu riittää sihen asti, että taas olis saanu lainaa.

Ja minun mieheni kun lähti vielä… se oli niin kauvan kun me saatiin vähän rahaa, et me saatiin se ulkokuoren ja katto. Mutta tääl ei ollu muutaku reikiä, ovi ja ikkunat. Sit hän lähti Ruotsiin. Hän lähettää sieltä… Ainoaa kruunua mä en nähny sieltä tulevan.

Mutta mitäs minä tein? Isän ja kaikkien naapureitten ja yksin yritin. Ku ei ollu rahaa ni täyty pyytää apuu ni toi Björklund hän oli yksi joka… sen vaimo aina marisi, et Maija tarttee sitä ja sitä. Me oltiin toinen tumma, toinen vaalee. Hän oli Maija ja minä Maija. Ja toinen oli järn brun,se oli niin ruskee värinen ja mä olin ihan vaalee. Ja me tultiin hyvin toimeen…

Site me muutettiin, tänne, sillon mikä syksy se nyt ois ollut. En niin tarkaan muista mutta oisko se ollut viisket viis?

Oli hella mut eihän se lämmittäny juur mitään se oli ku lehmän hengitys, niin kauvan kun puuta poltti. Me nukuttiin niinku porsaat tuolla nurkassa. Mul ol ensin matot mitä oli alla ja sit patjat ja sit kaikki peitot ja tyynyt päällä ja kaikki puki vaatteet pääle ja pipo päässä…  Mut sit mä sain … semmonen sähköpatteri ja mut ku ei ollu niitä kontaktia, se riitti vaan tuohon ovensuuhun. Ni se oli sillon joskus, oisko se ollu helmikuussa. Ni yritettiin sit lämmittää vähän sillä mut ei se ihan sinne nurkkaan lämmitäny.

Kyl me aina eteenpäin mentiin. Tuli vähän sitä ja vähän tätä. Sit viimeks meil oli kamiinakin täällä jo ja… kellari oli auki ja vintti oli auki, ei ollu ikkunoita ja ei ollu mitään ja kellarissa oli ihan vettä täynnä, ihan niinku maahan asti… siel olis voinnu luistella mut ku sielä oli semmosii lautoja ja roinaa kans et ei siel voinnu…

Jos ei mul olis ollu isää ni mä olisin kuollu pystyyn.  Minähän sain puut ja minähän sain perunat ja mä sain rahatkin jos tarttee. Eihän se muuten ois käynny. Että niin kauvan kun hänel oli ni, ei ollu mulla kyllä… (hätää?)

Mutta jos mulla olis ollu tilaisuus, niin… mä olisin ollu sellainen kilpatanssija, mute ei ollu tilaisuus. Mä olisin varmaan ollu hulluna tanssimaan.  Mä sanoin lapsille, et mä nuorena pikkutyttönä mä ajattelin, et jos ois olis ollu semmonen balettitanssijan hame, ni ne nauro. Sinä… balettitanssija… mä sanoin emmä nyt enää, mä oon ollu pieni.  Et ois sillon pitäny.

..siel on paljon vanhoja… ja mä tykkään, et en mä ihan huono oo… mä tanssin viel polkatki.

Vilho Vartiainen

… ylhäältä ja tulee tonne alas… …ja laulo sen toisen kerran siihen… … hän lauloi sen, kuinkas ne sano… et kultainen nuoruus.  Hää piti kädestä kiinni  ja mä en tienny et itkenkö maä vai nauranko.  Ja mä saan viel pusun poskelle ja site se lähti.

…En mä tota, katotaan mitä oppii jos oppii. Kyl mä kävin ihan Tiusasella… kaks vuotta vissiin ja  syksy ja kevät ja syksy…
(soittaa haitaria)
… mitään kuultavaa oo mut ky se on, itellä on hauskaa… Siis semmonen, niinku unohda kaikki, muut asiat.

Heikki Ketosen kuvaama ja editoima video on katsottavissa YouTubessa. Siinä 86- vuotias Maija Österholm soittaa haitaria ja muistelee lapsuuttaan ja elämäänsä Helsingin Vartiokylässä. Ylläoleva teksti on videon epätarkka litteraatio.

Kunnian osoitus ihanalle naapurille, kuvattu vuonna 2005 >

Takaisin