1. Inkkarien kohtaaminen -53
Tässä kirjoittelusarjassani muistelen erästä rakasta, mutta vaarallista harrastustamme eli ilotulitusrakettien parissa askartelua. Lukijakunnasta en osaa paljoa sanoa, mutta tuon ajan lapsoset, joita itseään harrastus hipaisi tai osuikin, ovat olleet kiinnostuneita. Myös joka vuosi uudenvuoden aikoihin ovat lukukerrat lisääntyneet kymmenillä eli arvelen nykypoikiakin kiinnostavan nämä tarinat. Ennen Vartsika-sivujen viimekeväistä “romahtamista” muistelen kiinnostavimman tarinan lukukertoja olleen n.1300. (“3. Omatekoiset raketit”). Olen seurannan helpottamisesksi numeroinnut tarinat kutakuinkin toisiaan ajallisesti seuraaviksi.
Vakkalan Kosti (Kosa) johti suvereenisti ”inkkareita” Takakaltsin ja Peltsin alueella. Olin kyllä kuullut muilta näistä inkkareista, mutta en itse ollut ennen nähnyt. Tutustuin Kosaan, Sepeen (Seppo Häkkinen) ja muihin inkkareihin eräänä päivänä oikein perusteellisesti. Olimme taas kerran kiviä keräilemässä käsikärryyn (”Käsikärryralli”) ja tällä kertaa oli myös Karin Soikka (Soili Kari) mukana (naapurin tyttö Huntutien puolelta). Kuorma alkoi olla valmis, kun Takakaltsilta kuului kovaa huutoa ja naamioidut inkkarit hyökkäsivät. Käpyjä ja oksia lensi metsästä tiheään ja meillä ”skoopareiksi” joutuneilla ei ollut muuta heitettävää kuin kiviä tieltä. No, ne olivat melko tehokkaita ja muutaman hyvän osuman jälkeen Kosa suuttui ja alkoi paiskoa tosi isoa tavaraa alas mäestä. Soikan ja pikkupoikain kanssa yritimme parhaamme, mutta perääntyminen näytti jo varmalta, kun kipeitä osumia alkoi tulla osaksemme. Muistin sitten kiukuspäissäni kärryssä olevan kirveen ja käytin sitä kuin moukarinheitäjä ja paiskasin mäkeen. Kosa katsoi hetken kirvestä vieressään ja huusi, että “ei tämän pitänyt tällaiseksi mennä” ja paiskasi kirveen takaisin. Hyvä niin, vaikka huono kirves olikin. Muutamien molemminpuolisten uhkailujen jälkeen sovittiin, että molemmat osapuolet perääntyvät ja tilanne on tasapeli. ”Mutta tämä ei jää tähän”, huusi Kosti.
Jäi se kuitenkin. Kyllä inkkarit vielä kuulemani mukaan jonkun kerran hyökkäilivät, mutta varsin hillitysti. Sen sijaan sattui sopivasti eräänä samaisen kesän viikonloppuna, että eräs perhetuttu tuli meillä Käätis 8:ssa käymään ja toi karhukoiransa mukanaan. Minä lähdin innokkaana sitä kävelyttämään ja poikkesin mielijohteesta Takakaltsin metsään tarkoituksena oikaista polkua myöten Huntutielle. Puolivälissä metsäaluetta törmäsin polulla Kosaan ja Sepeen. Kiersin koiran kaulapantaa niin, että kieli tuli suusta ja koira korisi. ”Se taitaa olla vihainen” sanoi Sepe. ”Joo, on se, muta pystyn kyllä pitämään sen aisoissa”, sanoin ja nostin koiran etutassut irti maasta. ”Kun ette tee mitään äkkiliikkeitä ja puhutte rauhallisesti, niin ei se pure”. Päästin hissuksiin koiran pälkähästä ja se istui kiltisti polulle. Juttelimme niitä näitä ja äkkiä Sepe kysyi kiinnostiko minua raketit. Totta helkkarissa kiinnosti ja miten niin. ”No tule katsomaan”, sanoi Sepe ja osoitti muutaman kymmenen metrin päässä kuusten alle hyvin naamioitua havukoijaa. Siellä roikkui kuivumassa seinillä ja katosta valtaisa määrä rakettien tulilankoja ja pohjalla oli pahvin päälle levitettynä erilaisia märkiä raketteja ja niistä purettua ruutia. Hetken ihailtuani sanoin, että veisin koiran pois, kun omistaja varmaan jo kaipailee, mutta tulen heti takaisin.
Kymmenen minuuttia korkeintaan meni ja juoksin hengästyneenä koijalle. Sepe ja Kosa selittivät, että raketit, ruuti ja tulilangat on ”pöllity” Ilotulituksen tehtaan roskakasasta, mutta heillä ei ole parempaa paikkaa niitä kuivattaa. Osa alkaa tosin jo olla kuivana, kun on ollut lämpimiä ilmoja. Siinä koijan sisällä istuessamme Sepe yllättäen sytytti tulitikun ja sanoi, että hän vain koittaa, joko tulilangat olisivat kyllin kuivia. Olivat ne. Katossa roikkuvan langan syttyessä siitä tippui kipinöitä lattialla olevien päälle ja meitä vietiin läpi seinien ulos koijasta. Yksi kova liekkien humahdus, kipinäsuihku ja valtava harmaa savupilvi. Koijasta ei jäänyt kuin savuava kasa havuja, joita me kolmistaan nyt sotkimme jaloillamme kiivaasti sammuksiin. Savun hälvettyä kysyin, että ”entäs nyt”. Sepe ja Kosa sanoivat, että ”huomenaamulla kello kolme teidän portilla, niin mennään hakemaan lisää”.
Ja me menimme. Se on sitten taas ihan oma stoorinsa eli osa 2.
Kirjoitti: Heimo Kuukkanen
Suomennoksia: Takaskutsi = Takametsä, Käätypolku 5-7:n kohdilta Huntutielle päin. Huntukuja katkaisee nyt silloisen polun. Kosa = Kosti Vakkala (ex), Sepe, Seppo = Seppo Häkkinen (ex) Soikka= Soili Kari nyk.Alava, Käätis= Käätypolku
Tilanne päällä Vinnarin portilla. Soikka kärryjen takana. Loppukohtaus menossa, jossa kirves jo lentää. Vinnarien susikoira Moppe hurjana aidalla tapansa mukaan. Piirsi Heimo (nuorena – Hannu pakenee takavasemmalle)