Ruutiukkojen koija sijaitsi tuon aidan takana näkyvällä kallionkielekkeellä. Kuvan aita on nykyaikaa. Aluetta ympäröi sankka metsä ja kameran paikkeilla kasvoi muutaman metrin korkuista risukkoa, jota kiersi poikien speed-way-rata, oikein kallistetuin kurvein.
2. Rakettiremppa syntyy
Takakaltsin tapaamisen jälkeen tuli vihdoin kello kolme aamuyöstä ja odottelin jo Käätis 8 portilla, kun Kosa ja Sepe tulivat. Pikamarssia lähdimme hyisen kylmässä ilmassa aamukasteesta märkiä polkuja ja peltoja pitkin Ilotulituksen takapihalle. Siellä oli korkea, yli kaksimetrinen ja tiheä piikkilanka-aita, jonka lankojen väliin pujotettiin pari oksanpätkää levikkeiksi ja siitä sitten sisään kasaa penkomaan. Kasassa oli mitä mielikuvituksellisimpia raketin jäänteitä, niin poltettuja kuin polttamattomiakin ja tulilankaa, sitä oli kilokaupalla. Märkiä tosin olivat ja pojat neuvoivatkin, ettei kannata ottaa mitään kovin syvältä, sillä ne olivat jo liian lionneita sateissa. Keräsimme kassimme täyteen ja kiireesti Takakaltsin koijalle niitä kuivattelemaan ja purkamaan. Raketeissa oli aina muutama toimivakin, kun laittoi uuden sytytyslangan tai korjaili muita vahinkoja. Varsinkin Noitapillejä oli usein paljon kelvollisia.
Eräällä retkellä löytyi niin paljon materiaalia, että sovimme minun varastoivan kotimme kellariin parhaat kuivamaan ja ideoimme samalla jonkinlaista ilotulitusta kylän “pikkupennuille” nähtäväksi. Näytös pari järjestettiinkin näistä “tehdastuotteista”, mutta se jäi, kun kaatopaikalla kehittyi ongelmia.
Muutama kylän “pikkupoika” oli tehnyt myös dyykkausretkiä kaatopaikalle ja jääneet kiinni mölyämisensä vuoksi. Vartija kuulusteli ja taisi ottaa yhteyttä koteihinkin ja vartiointia tehostettiin. Vartijalle tuli koira kaveriksi.
Paineet kasvoivat kohdallamme, kun materiaali alkoi loppua ja päätimme sitten kaikesta huolimatta uskaltautua kaatopaikalle. Hiivimme kuin inkkarit ainakin aidalle, viritimme kepit lankaväliin ja hiippailimme kasalle. Se oli peitetty hiekalla ja savella. Huhu oli kyllä kiirinyt, että rakettijätteet pannaan nyt vartijan kopin läheisyydessä olevaan kannelliseen roskalaatikkoon. Kopin ikkunassa näkyi selkä ikkunaa päin lehteä lukeva vartija. Kymmenen metriä roskalaatikolle siitä. Viisikymmentä aidalle. Kiirettä pitäisi, jos mies huomaisi. Missähän koira oli ? Vai oliko ollenkaan? Jekkua vain? Kosa ja Sepe ilmoittivat perääntyvänsä. Kotona oli mokaustilit melko täysiä eikä nyt juuri uusia tarvitsisi kumpainenkaan, eli Heiskan hommia, jos jotain…sattuisi. Noviisille hyvää harjoitusta tietenkin.
Yllytyshulluhan se siitä lähti hiipimään kohti laatikkoa ja onneksi se oli sentään lukitsematon eikä saranat narisseet kantta avattaessa. Herranjee ! Aivan kuivia ja vaikka kuinka paljon. Kannoin kolme-neljä sylyllistä aidalle ja pojat siirtelivät niitä ulkopuolelle vähän silmistä pois, jos tulisi äkkilähtö. Sitten kun oli kaikki saatu, nousi pieni ylimielisyys päähän. Lähdin kurkkimaan ikkunan taakse, että onko siellä sitä koiraa vai ei. Oli siellä.
Koira haukahti heti, kun pääsin ikkunan kohdalle ja vahti kääntyi Ilta-Sanomansa äärestä katsomaan ulos. Sekunnin ihmettelimme toisiamme ja sitten minua vietiin. Muutamassa hetkessä sai vahti oven auki ja koira lähti perääni. Piikkilanka-aidan yli kasvoi entisessä kaatopaikkarinteessä iso paju. Se oli siinä hyvin vahvasti kallellaan ja kuin tehty juostavaksi pitkin runkoa yli aidan ja sieltä sitten hyppy alas reilusta kolmesta metristä oli helppo nakki pehmeään peltoon. Pojat olivat livahtaneet hekin aidan ulkopuolelle tilanteen nähtyään ja ehtivät myös päästää piikkilankojen tuet irti. Koira haukkui hulluna aidan takana, kun me vaivihkaa peräännyimme takavasemmalle. Noin tunnin päästä hiivimme hiljaa takaisin hakemaan saaliimme.
Seuraavalla viikolla roskalaatikkoon oli ilmestynyt lukko, mutta minä olin paikkani porukassa ansainnut.
Kirjoitteli Heimo Kuukkanen
Suomennos: Remppa = korjaus, remontointi, ryhmä, porukka. Dyykkaus = lähinnä roskalavojen tai -kasojen kaivelua. Mokaus = virhe. Noviisi = harjoittelija, aloittelija
Pikkuveljien isojen perässä puuhat olivat tietysti pikkuveljien omaa pikkupommiluokaa.
Kun se Ilotulituksen kaatis alkoi tulla kaikkien Vartsikan poikien tietoon, sielä vieraili moni muukin kuin Heiska, Kosa ja Seppo. Sinne olisi tarvittu liikennevalot.
Olimme Vilhusen Pekan kanssa joskus löytäneet kaatikselta ison kasan viallista sytytyslankaa. Pekka kääri syttärin löysäksi paketiksi puotipaperiin, teippasi eristysnauhalla kiinni ja asensi kyytipojaksi yhden pätkän sytytyslankaa paketista ulos.
Ilotulitusryhmäämme oli liittynyt Jouko, kun läksimme ”räjäyttämään” sytkäripommia.
Olimme, Jouko ja minä, sopivan turvaetäisyyden päässä kun Pekka sytytti langan palamaaan.
Viallinen sytytyslanka ei tietenkään palanut kunnolla ja kuinka ollakaan, viimein se sammui täysin.
Jouko lähti puhaltamaan lankaan uutta henkeä vaikka kielsimme Pekan kanssa menemästä. Lanka ei tahtonut syttyä uudelleen millään ja Jouko puhalteli siihen, kunnes posahti. Veimme Joukon heti vesisaaville jossa hän huuhteli kasvojaan. Naama oli mustana mutta silmät näyttivät olevan vahingoittumattomat.
Jonkun ajan kuluttua Joukon äiti kävi kiertämässä Vilhusen ja minun vanhempien puheilla ja hieman naapureidenkin.Olimme Pekan kanssa kuulemma vaarallista seuraa. Mikä oli tietysti aivan totta.
Kotona en muista saaneeni puhuttelua kovempaa rangaistusta. Kaiketi Heiskan esityö oli turruttanut vanhemmat jo poikien paukutteluun. Joukolle ei käynyt itse asiassa pahastikaan. Lääkärireissu siitä kuitenkin tuli ja kasvot kesivät jonkin aikaa palaneen ihon vaihtuessa uuteen.
Pommitarpeet oli tietenkin meidän syytä mutta nehän tuli hävitetyksi, eikä uusia taidettu enää hakea.
Muisteli: Hannu Kuukkanen