”Hei Kuu-ukko kohta pitää sinun sureman…” pikkuoravien laulua mukaillen. Tämä kolmivaiheinen ei tosin sinne pyrkinyt. Tästä raketista on oma tarinansa: ”Kolmivaiheraketti”.
Rakettiremppa, Seppo, Kosti ja Heimo, seurasivat myös aktiivisti sen aikaisen maailman tapahtumia. Saimme lukea lehdistä ja kuulimme myös radiosta uutisia, jossa itäinen naapuri, Neuvostoliitto, oli lähettämässä raketin avaruuteen.
Päätimme, ettemme ole pekkaa pahempia ja aloitimme kiireelliset kuuraketin valmistelutyöt heti syyskuun alussa -57. Raketin koko määräytyi kasaan saamiemme rahavarojen puitteissa noin metrin pituiseksi ja halkaisijaltaan kymmensenttiseksi. Lisäksi oli hankittava noin metrin- puolentoista pituinen ja kymmenen senttiä sisämitaltaan oleva messinkinen laukaisuputki. Rakettiputken valmistaminen oli kokonaan käsityötä, koska mitään valmista riittävän kevyttä ja vahvaa putkea ei löytynyt. Sepon äiti, Saima Häkkinen sai työpaikaltaan Ilotulitus Oy:stä sponsoriapuna rullanlopun ruskeaa voimapaperia ja sitä aloimme liimaten kääriä sopivan putken ympärille. Työ oli tarkkaa, sillä ainuttakaan ryppyä ei saanut jäädä ja liiman piti levitä koko paperin leveydelle. Työ piti keskeyttää aina muutaman kerroksen jälkeen ja antaa kuivahtaa. Sillä välin valmistettiin tietenkin huippulaatuista ruutia. Hiilen kuivatislauspönttö oli keskuslämmityspannussamme aina, kun isän silmä vältti ja välillä myös Häkkisillä Sepon kotona. Sepon tehtävänä, muiden muassa bunsenpolttimen omistajana, oli sulattaa umpeen lasinen koeputki, jonka sisällä oli viestimme raketin kärjen löytäjälle. Putki varustettiin varmuuden vuoksi myös laskuvarjolla, jos jostain syystä raketti ei pääsisi kuuhun asti ja putoaisi maan ilmakehään.
Putken valmistuttua alkoi vaarallisin vaihe; raketin täyttö ruudilla. Ruutia tarvittiin kaikkiaan yli viisi kiloa josta noin kilo meni laukaisuputkessa olevaan alku-kiihdytyspanokseen.
Työ tehtiin kostuttamalla ruuti nopeasti haihtuvalla nesteellä, spriillä, ettei ruudin sisäänlyöntivaiheessa tulisi kipinöintiä seoksessa. Valmistaminen kesti kaikkiaan noin viisi viikkoa ja lähes kaikki illat ja viikonloput meni meiltä kolmelta siihen.
Sitten kävi köpelösti. Perjantaina 4.10-57 Sputnik laukaistiin avaruuteen ja meillä oli vielä sytytysjärjestelmä pahasti kesken. Ei itku auttanut. Meidän ensimmäinen mahdollinen laukaisupäivämme oli viikkoa myöhemmin lauantaina 12.10. Koko Käätypolun jengille ilmoitettiin tämä H-hetki ja sitten marssittiin lauantaina peräkanaa polkuja pitkin Kontulan suolle siihen ison kiven viereiselle laakealle kalliolle. Siinä oli sopiva kivikasa johon laukaisuputki saatiin hyvin tuettua. Tuo paikka on nyt Porttitien alla lähellä Porttikujaa ja sen vieressä nököttää tänäkin päivänä se Kontulan perustamiskivi kyltteineen. Sähkösytyttimet kiinnitettiin ja raketti laskettiin putkeen. Kymmenistä paukkulangan (dynamiittipanosten sähkösytytyslanka) pätkistä koottu laukaisukaapelimme vedettiin turvallisen matkan päähän sen ison kiven taakse. Sitten alkoi lähtölaskenta …..5, 4 ,3, 2, 1, 0. … Ei mitään tapahtunut, vaikka Seppo kuinka painoi laukaisunappulaa ja Kostikin koitti vahvempana. Siten paristo irrotettiin ja alettiin hakea katkosta tai huonoa liitosta johdoista ja löytyihän niitä. Noin kaksikymmenpäinen katsomo alkoi jo hermostua. Uusi yritys. Samat luvut ja nyt tapahtui: Kumea jyrähdys ja putkesta nousi valtavan jyrinän ja liekkien säestämänä metrinen rakettimme kohti korkeuksia. Alkupaukun liekit ja raketin tulipyrstö olivat yhtä punakirjavaa jylisevää vanaa aina puiden latvojen korkeudelle asti jossa raketti sitten räjähti. Kun yli neljä kiloa vahvaa ruutia räjähtää puiden latvojen yläpuolella, voit arvata sen kuuluvan todella kauas. Suon toisella puolella, siellä silloisen Kontulan Elannon lähellä oli asuntoja ja sieltä alkoi kuulua kovaa huutelua, kun naapurukset talosta toiseen kyselivät ilman puhelimia tai kännyköitä, että mikä se oli, kun ei pitänyt olla mitään armeijan harjoituksia ja pitäisikö soittaa poliisille ? Meitä vietiin niin että hippulat vinkuivat.
Noin sata metriä juostuamme osui jonkun silmään valkoinen läntti pensaikossa; laskuvarjo koeputkineen oli siellä aivan vahingoittumattomana. Kiireesti mukaan ja pakomatka jatkui. Oli se hyvä, kun löytyi. Siinä ei poliisilla olisi paljon tarvittu päättelykykyä, että kenen tekosia, kun kaikki tiedot ja tekijät olivat lapussa osoitteineen.
Porukka oli lennon epäonnistumisesta huolimatta henkeä täysi ja jännää oli ollut, mutta vähän jäi meitä tekijöitä kaivelemaan se suunnaton työ tuon muutaman sekunnin tähden. Mietittiin myös syitä räjähdykseen ja vaihtoehtoja oli ainakin pari- kolme: joko alkupaukku oli liian suuri ja mursi ruutimassan tai sitten liimapahviputki ei kestänyt työntöpainetta. Saattoi myös olla, että ruutimassasta lohjennut pala tukki palokanavan. Niin tai näin, jätimme kuurakettien kehittelyn suurvalloille toistaiseksi. (Olisi se ollut niille tosi noloa, jos olisimme ehtineet ennen jenkkejä ;-D
Kinnarin Leo ainakin muisti olleensa paikalla tuona päivänä.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
Tämä raketti olisi pyrkinyt kuuhun ellei olisi räjähtänyt kesken kaiken. Heimon muistikuva Kuuraketin laukaisusta. Ison kiven takana kurkkivat katsojat ja tekijät. Kivi oli tuo nykyinen Kontulan peruskivi.