Etukaltsi

Etukaltsi (etukallio) oli Vinnarin nykyisen Härkösen talon takana olevassa mestikössä. Metsikkö jatkui mäkenä nykyisen Lipiäisen tontin kohdalle asti. Sen takana oli loogiseti Takakaltsi.

Etukaltsin rinteessä meidän jengin poikaporukka vauhdissa. Vasemmalta: Pyry, Erkki, Juhani, Leo. Edessä Juhanin otteessa Pentti.

Etukaltsi oli osin metsäinen. Lyhyt kalliorinne oli hyvä leikkipaikka ja kaltsin luoteispäässä kasvoi suuri kuusi. Sinne kun kiipesi näki pitkälle Käätypolunlaaksoon. Ja sinnehän usein kiivettiin. Saatiin vaatteet pihkaan ja kotona selkään. Sen rungosta juoksi runsaasti pihkaa ja meillä poikaviikareilla oli pahana tapana sytyttää pihka palamaan. Erittäin vaarallista. Sellaista ei pidä täyspäisen mennä tekemään.

Seppo Häkkisellä oli tapana piilotella aikakapseleita pitkin metsiä. Näimme joskus hänet näissä puuhissa. Hänen aikakapseleinaan toimi läpinäkyvät ”karkkitykit”. Niissä oli aikoinaan ollut nompparellikarkkeja (muistaakseni). Mitä isot edellä sitä pienetkin eli Pekka ja minä päätimme kerran piilottaa myös oman aikakapselimme. Karkkitykkejä ei ollut mutta olipahan tyhjä Aspiriinituubi. Se sopi mainiosti aikakapseliksi. Kirjoitimme yhdessä tuumin viestin aikakapselin sisään. En muista mitä siinä luki mutta varmasti ainakin päivämäärä ja meidän nimemme. Sitten lähdimme jemmaamaan kapselia. Otimme kotoa faijan suurimman puuporan ja kairasimme tuon Etukaltsin suuren kuusen juureen kapselin mentävän reijän ja ujutimme kapselimme siihen. Reikä paikattiin pihkalla ja kaarnanpalasilla. Kun Etukaltsille sittemmin rakennettiin uusi talo, tuskinpa kuusen kaataneet työmiehet ovat aikakapseliamme löytäneet. Missä lie kaatopaikalla tai tuhkana nyt.

Kirjoitti: Hannu Kuukkanen


Etukaltsi oli tärkeä leikkipaikka myös meille tytöille. Ehkä roolijako tapahtui jo tuossa vaiheessa, kun pojat rakentelivat niitä majoja ja siltoja, ja me tytöt leikittiin usein kotia kuusen alla. Pienemmät lapset saivat olla meidän lapsia, varsinkin Kukan Hannulle ja Bergqvistin Paulalle aika ajoin lankesi tämä osa. Leenan kanssa usein myös siivottiin Kaltsin polkuja. Kaltsin takana olevan lammen rannalla oli hyvät valkovuokkopaikat. Mä olin niin innokas kukkien poimija, että joskus äiti sai toppuutella keräysintoa. Joutui äitienpäivän aikoihin välillä ottamaan kattiloitakin kukkamaljakoiksi. En paljoakaan muista enää Häkkisen Seposta. Muistan kuitenkin, että oli innokas valokuvaaja jo aikaisessa vaiheessa ja usein kamera oli mukana. Minulla on ainakin yksi hänen ottamansa kuva. Siinä seistään Leenan kanssa etukallion edessä. Muistan kuvaustilanteenkin hyvin. Seppo oli vähän isompi poika, ja meistä oli imartelevaa, että halusi ottaa meistä kuvan, ja antoikin sen sitten minulle. Muistin, että antoi myös oman kuvansa, mutta en sitä löytänyt. Ehken sitä koskaan saanutkaan, tai sitten se on Karilla. Mekin haettiin joulukuuset monta vuotta ”omasta metsästä”, se oli sen aikainen luontaisetu eikä tullut mieleenkään, että se olisi ollut ”varastamista”. Vasta myöhemmin ruvettiin turvautumaan ostokuusiin, kun alkoi kiertää huhu, että metsässä on joulun aikaan vartioita, ja sakot ovat tuntuvia.

Kirjoitti: Riitta Tirkkonen-Walkila

Riitta Tirkkonen ja Leena Vilhunen etukaltsin metsänreunassa. Kuva Seppo Häkkisen.

Etu- ja takaakaltsin alapuolella oli talon monttu, josta ilmeisesti on jäljellä tämä pieni kevätlätäkkö. Lampi on täyttynyt aluksi vanhasta romusta ja sittemmin täyttömaasta. Kuva: Hannu Kuukkanen.

 

Tietoa kirjoittajasta

Hannu Kuukkanen

Tietoja löytyy osoitteesta: http://www.webcag.fi/kuukkanenkokocv.html

Takaisin