Omenavarkaissa

Syysiltoina yksi kyseenalainen huvitus oli käydä omenavarkaissa. Nyt noin viidenkymmenen vuoden jälkeen voi senkin varmaan tunnustaa, koska käsittääkseni rikokset ovat jo vanhentuneet. En paljasta vieläkään rikostovereita, mutta se johtuu puhtaasti siitä, etten enää muista, kuka oli mukana. Minulla on kuitenkin sellainen mielikuva, että ainakin melkein ”kaikki”, sekä tytöt että pojat olivat silloin tällöin mukana. Olikohan tämäkin sitä ”mitä isot edellä, sitä pienet perässä”.
Saaliit olivat usein pieniä, enkä muistaakseni varastanut kuin omaan tarpeeseen. Taidettiin nauttia saaliskin heti samana iltana. Eihän niitä omenoita olisi voinut rangaistuksen pelossa kotiinkaan viedä. Ei me myöskään varastettu kavereiden tonteilta, mitkähän talot sitten joutuivat uhreiksi, sitä en muista.
Tiesin, että esimerkiksi Vakkalalla oli ihania päärynäomenoita, mutta niitä minä ainakaan en koskaan varastanut. Joskus Vakkalan täti antoi niitä, muistin kait niitä kehua.

 

Minulla on vielä omalla tunnolla ollut toinenkin omenavarkaus, johon syyllistyin joskus 8-vuotiaana koulumatkalla. Olin joidenkin kaverien kanssa tulossa koulusta. Kävin siihen aikaan koulua Kontion majalla, ja kuljin usein kotiin Humikkalantietä pitkin, siis siitä Sikalan mutkan kautta ja vanhan Elannon ohi, ja alas Käätypolulle Pihfeldtin talon ohi.
Joku sanoi, että Pihfeldtillä ei ole kukaan kotona päivisin, joten voitaisiin ottaa herkullisia omenoita puitten alta. Heillä oli isoja omenapuita, eikä muutaman omenan ottaminen varmaan ketään haitannut. Oltiin sitten keskellä puutarhaa, kun rouva huomasi meidät ja tuli pihalle huutamaan.
Tietysti lähdettiin karkuun. Huusi perään, että tuntee meidät kaikki, ja tietää missä asutaan. Aikoo käydä kertomassa meidän kunkin kotona. Pelästyttiin tietenkin kamalasti, minä ainakin. Eihän se rouva tietenkään käynyt mitään kelleen kertomassa. Pelkäsin kuitenkin kamalasti pitkän aikaa, koska meillä ei olisi todellakaan ymmärretty, että penskat kävisivät omenavarkaissa.

 

Minä ainakin sain rangaistukseni siten, etten kahteen vuoteen uskaltanut käyttää sitä reittiä kotiin, koska ajattelin, että minut tunnistetaan. En myöskään tuon jälkeen varmaan enää syyllistynyt omppuvarkauksiin. Syyllisyydentunto oli kamala, ja lisäksi minun oli tultava pidempää kautta koulusta kotiin. Näin myöhemmin olen aina ihmetellyt, miksi niitä omenoita piti hakea muiden puista. Meillä sentään oli 18 omaa omenapuuta, eikä meillä omenansyöntiä rajoitettu missään vaiheessa. Olisiko se kielletty hedelmä sittenkin maistunut paremmalta ihmettelee

Riitta

Tietoa kirjoittajasta

Riitta Tirkkonen-Walkila

Tietoja löytyy osoitteesta: http://www.webcag.fi/kuukkanenkokocv.html

Takaisin