Perhosten keräilyä 1950-60
Vaikka Seppo, Kosti ja Heimo olivatkin naapuruston mielestä pääasiassa kelvottomia poikaviikareita, niin kenelläkään ei ollut pahaa sanottavaa, kun opetimme ja innostimme nuorempia perhosten keräilyyn. Haaveja tehtiin kulmakunnalla joka toisessa kodissa, ostettiin eetteriä apteekista, perhosneuloja kirjakaupasta ja tehtiin perhosten levityslautoja. Ne, joilla ei ollut varaa tai muuten mahdollisuutta hankkia omia perhoslamppuja yöperhosten pyytämiseen, saivat ronkkia ”tekijämiesten” lampuilla ja ottaa sieltä tavallisempia lajeja. Toinen konsti yöperhosten pyyntiin oli erilaiset syötit, joita varten pantiin käymään kaikkia mahdollisia kaljoja tai makeita mehuja. Niihin sitten kastettiin lankaan sidottuja sideharsotuppoja tai pesusienen paloja ja ne taas oksiin roikkumaan. Erilaisia perhosrysiäkin muutamat tekivät, kun eivät jaksaneet tai saaneet valvoa öitä syöttejään vahtimassa.
Perhosia myös vaihdettiin keskenään ja vaihtoarvon määräsi milloin harvinaisuus tai virheettömyys joskus vain onnistunut levitys, jos omat taidot olivat kehnot.
Harvinaisempien perhosten esiintymispaikat olivat suuria salaisuuksia ja niitäkin kaupattiin tai vaihdettiin. Mm. Isoapollo ilmeisesti pyydettiin loppuun Mustavuoresta tai sitten se oli samaan aikaan sattunut huono talvi, joka tuhosi kannan. Jäi se vähän kaivelemaan. Minulla ja Sepolla oli kaksi, mutta Kostilla ei yhtään kappaletta Mustavuoresta. Myöhemmin hän ehti saada Ahvenanmaalta pari kappaletta perheittemme yhteisellä lomamatkalla ennen lajin rauhoitusta.
Perhoset tapettiin pääasiassa etyylieetterillä, koska sitä sai vapaasti apteekista, mutta huomattavasti parempia aineita olivat kloroformi ja syankalium (sinihappoa). Niitä sai vain perhoskerhon kautta ja vain Kosti liittyi sellaiseen. Tutkin tapani mukaan kirjastossa kemian oppikirjoja ja erilaisia reseptikirjoja ja löysin tavan valmistaa syankaliumia kotioloissa. Sepon kanssa ryhdyimme toimeen. Ensin tietysti olimme yrittäneet ostaa apteekista sitä, mutta eihän meille myyty. Sitten menimme perättäisinä päivinä ostamaan potaskaa ja verisuolaa ja niitä meille myytiin. Panimme meidän kellarissa prosessin käyntiin ja lämmitimme seoksen hiilipannussa. Meillä oli kyllä (sinihapon vuoksi) kaikki ovet ja ikkunat auki koko kellarissa, mutta silti meille tuli aivan kaamea päänsärky, kun jäähdyttelimme saalistamme. Valoimme myrkyt sitten hyvän tavan mukaan kipsiin perhospurkkien pohjalle ja niin meillä oli ”ammattilaisten” välineet siltä osin. Kosalle ei kerrottu menetelmää. Ostakoon apteekista kalliilla, kun on kerran luvatkin hankkinut. Kosalla alkoi muutenkin jo olla nuo kaksijalkaiset yöperhoset enempi mielessä ja me jo toissijaisia (mitä hittoa se niissä näki?).
Minulta jäi keräily siinä Sepon ja Reiman hukkumisen aikoihin, mutta Kostillahan oli kuollessaan, tuossa muutama vuosi sitten, yksi Suomen suurimmista yksityisistä kokoelmista.
Nykyään kokoelma on tyttärensä Marittan hallussa. Sepon kokoelmasta pieni osa on minulla tallessa. Oman kokoelmani annoin aikoinaan pääosin Kostille, kun säilytyspaikkani olivat huonot ja työt alkoivat haitata harrastamisia.
Kirjoitti Heimo Kuukkanen
Häkkisen Seppo perhostaa noin v.-56
Yksi ”Sepon perinnön” perhostauluista.
Tässä Sepon upeimmat perhoset. Lue ”Sepon perintö”- tarina. Oikealla mm. 4 IsoApolloa ja 4 Haapaperhosta