Tässä polkupyörä on vaihtunut mopoon. Kuva Riitan albumista.
Sain aika pienenä ensimmäisen polkupyöräni, ja olinkin innokas pyöräilijä heti alusta alkaen. Aluksi pyöräilin tietenkin vain pieniä matkoja, ainakin, jos olin yksin liikkeellä. Uimarannalla, mattorannassa ja sellaisissa paikoissa käytiin pyörillä sekä toisten muksujen kanssa että äidin kanssa. Kait isäkin joskus lähti uimarannalle mukaan, mutta ei varmaan ollut kovin innokas tuontapaisille retkille. Joskus muutaman kerran käytiin äidin kanssa Uutelassakin oikein yöretkellä, mutta niitä oli jo vähän vaikeampi järjestää, kun kotona oli aina niin paljon työtä kesäaikaan. Yksi reissu on erityisen lämpimästi jäänyt mieleen, taisi olla ensimmäinen yöretki ja siitä retkestä on jäljellä valokuvia, joissa laitetaan ruokaa Uutelan kalliolla. Ehkä juuri valokuvat auttavat palauttamaan mieleen aurinkoisen tunnelman.
Meillä oli joitakin äidin puolen sukulaisia Malmilla ja myös jonkun Keinäsen pariskunnan luona käytiin joskus. Sulo Keinänen taisi olla isän työkavereita. Vartiokylästä pääsi pyörällä metsätietä pitkin sinne, ensin Malmin hautausmaan sivuitse ja sieltä sitten Yrttimaantielle, jonka poikkikadulla äidin täti aikoinaan asui. Bussiyhteydet olivat heikonlaiset siihen aikaan, vaikka kaipa Helsingin keskustan kautta olisi päässyt sinne bussillakin. Autoahan meillä ei ollut, joten ainoa mahdollisuus oli polkupyörä kävelyn lisäksi. Joskus kait käytiin siellä jalkaisinkin, kaipa joskus talvisaikaan. Tien kunto ei ollut hääppöinen, mutta kyllä sitä pitkin pyöräilemään pääsi. Eivät vaatimukset siihen aikaan olleet niin kovat, riitti, että pääsi kätevästi perille.
Erityisesti 60-luvun puolivälin maissa taisi mun pyöräilyintoni vain lisääntyä. Myös Kuusiston Anneli ajeli paljon pyörällä, ja suunniteltiin aina, että lähdetään joskus vähän pidemmällekin pyöräretkelle. Taisi olla sitten kesällä -66, kun lähdettiin eräänä aamulla pyörillä Porvooseen. Otettiin evästä mukaan, ja sitten vain polkemaan kohti Porvoota pitkin vanhaa Porvoontietä. Matkaa Vartiokylästä tai olla n. 40 kilometriä, eihän se siis ollut matka eikä mikään. En muista kauanko matka kesti, mutta eiköhän sinne aika nopeasti kaksi nuorta ihmistä polkaissut. Syötiin eväät Linnanmäellä kirkon takana ja tutustuttiin jalkaisin Porvoon nähtävyyksiin useamman tunnin ajan. Sitten vielä oli poljettava sama kotimatka takaisin. Muistaakseni matka meni kaikin puolin hyvin, eikä edes taidettu pahemmin rasittua. Kun päästiin kotiin, oli heti lähdettävä Leenan luokse kertomaan matkakokemuksista. Meistä otettiin joku valokuva, enkä voi kuin ihmetellä, kuinka raikkaalta sitä voi näyttää tuollaisen matkan jälkeen. Nuorena ei näköjään rasitus näy ollenkaan naamasta, ehkä jaloissa oli joitain tuntemuksia, mutta nekin ovat unohtuneet. Muistoissa on vain ihana, aurinkoinen päivä hyvän ystävän seurassa.
Suunniteltiin Annelin kanssa usein, että käydään polkupyörillä myös Hämeenlinnassa mun serkun Pentin luona, mutta sellainen retki olisi vaatinut koko viikonlopun, sillä ei me sentään sellaista matkaa olisi pystyneet tekemään yhden päivän aikana. Suunnitelma ei koskaan toteutunut, kun kuvioon alkoi tulla niin paljon muita mielenkiintoja, jotka veivät viikonloput.
Eräänä keväänä joskus 80-luvulla meidän talon porukka teki pyöräretken Kontulasta Hämeenlinnaan, ja minulla ja miehelläni oli aikomus lähteä mukaan. Viikonloppu ei kuitenkaan sillä kertaa sopinut meille ja vähän muutenkin mietitytti jaksaako sinne ajaa, kun sinä keväänä ei oltu vielä yhtään ehditty pyöräilemään.
Olen myöhemminkin pyöräillyt paljon vaikka nykyisin mukavuudenhalu valitettavasti joskus voittaa ja polkupyöräily on jäänyt vähemmälle. Autolla ja muilla välineillä kun pääsee niin paljon nopeammin perille.
Riitta