Tuli tässä mieleen, kun heittelin pyykkiä koneeseen 50-luvun pyykkipäivät. En edes osaa kuvitella, miten äiti selvisi pyykistä kolmen pienen lapsen kanssa ennen kuin meille rakennettiin oma sauna ehkä joskus 50-luvun alkupuolella. Ei pyykki sen jälkeenkään helppoa siihen aikaan ollut. Meillä ei ollut alkuun tietenkään minkäänlaista pyykkikonetta, niin kuin ei varmaan monella muullakaan silloin. Mutta sauna ja muuripata olivat. Ensin tietenkin kannettiin vedet saunaan omasta kaivosta ja sitten lämmitettiin vesi. Siihen aikaan pyykinpesussa käytettiin apuna lipeää ja ainakin valkopyykki liuotettiin ensin lipeässä, ja kait kaikki pyykki pestiin sitten käsin. Jossain vaiheessa ostettiin pulsaattoripyykkikone, UPO taisi ensimmäinen kone olla merkiltään. Se auttoi jo aika tavalla, mutta linkouksesta ei ollut tietoakaan, vaan pyykki käytettiin sellaisella käsin veivattavalla kammella kahden telan läpi. Kesäaikana sitten pingotettiin pyykkinarut päärakennuksesta ja puista saunalle, ja pyykki ripustettiin siihen kuivamaan. Tämän jälkeen pyykki vedettiin, ja sitten pyykkikori polkupyörän tarakalle ja pyykit vietiin mankeliin. Ainakin Pohjavirralla Kiviportintiellä oli mankeli. Pohjavirran Riittaan taisin juuri näillä mankelireissuilla tutustua.
Mattopyykit pestiin Vartiokylän lahden mattorannassa. Sinne tehtiin retkiä niin monta kertaa, että saatiin kaikki matot pestyiksi. Hyvin matot kulkivat pyörän tarakoilla. Ihan hauskaa rannassa oli. Ostettiin aina evääksi ja kai vähän pesupalkaksikin munkkipossuja ja Pommac-limpsaa ja siinä työnteon lomassa oltiin samalla retkellä. Varsinkin näistä mattopyykkiretkistä jäi mukavat muistot, ja vielä paljon myöhemminkin kävin mielelläni mattorannassa pesemässä mattoja. Sielläkin tapasi aina tuttuja, Vartiokylässä välillä tuntui, että kaikki tunsivat toisensa.
Riitta
