Vartiokylästä taisi puuttua kaikenlainen kunnallistekniikka siinä vaiheessa, kun me sinne muutettiin, samoin 50- luvulla ja vielä varmaan 60-luvullakin, ainakin alkupuolella. Sähköt sentään olivat, mutta vessat olivat ulkona, oli avokompostit, eikä kait viemäröinnistä tietoakaan siis yleisesti. Ehkä jollain oli heti alussakin joku kotitekoinen viemäröintisysteemi tms., en muista.
Sinänsä mä en edes ole ihan varma, mitä kaikkea kunnallistekniikkaan kuuluu, mutta jotain edellä mainittua ainakin. Vaikka senaikaiset kotiäidit siivosivat ja puunasivat koteja ihan erilaisella innolla, kun nykyajan naiset, niin siitä huolimatta, ainakin 50-luvulla vielä, alueella oli aika paljon rottia. Ei kai niiden määrät siisteyden puutteesta johtuneet, vaan siitä, että niillä oli siihen aikaan melko mukavat oltavat. Oli kevytrakenteisia vajoja ja avoimia tiloja, ja ravintoakin löytyi helposti. Uskoisin että niitä löytyi monesta muustakin pihapiiristä kuin meiltä, sillä elän vakaasti siinä uskossa, että tokkopa rotat viihtyvät paikallaan, ja olisivat tyytyneet vain meidän piha-alueeseen, vaikka se kohtuullisen iso olikin. Ainakin ulkorakennuksen seutuvilla viihtyivät hyvin, kompostista löytyi aina jotain ”herkkuja”, vaikkei jätettä niin kamalasti tullutkaan. Alkuaikoina kuulemma meillä oli yhtenä vuonna ollut possukin, ja varmaan se sai osan niistä ylimääräisistä ”herkuista”. Sen kohtalo sitten kait sinetöitiin seuraavana jouluna, eikä kait meille uutta possua enää otettu! No, sinänsä itse possusta en kyllä itse muista mitään, mutta joku siitä aikanaan kertoi.
No niin, takaisin rottiin. Koska niitä oli alueella paljon, huolehti kunta tai valtio siitä, että niitä ainakin yritettäisiin hävittää. Jokaisen? omakotitalon omistajan oli haettava DDT:tä, vai mitä se myrkky oli nimeltään, vuosittain jostain toimipisteestä. Me haettiin sitä jostain paikasta Porvoontien varrelta. Muistaakseni Heinosen vaatekaupan tai Ahtiaisen baarin paikkeilla oli aikanaan joku rakennus, tai sitten myrkkyä jaettiin jommankumman liikkeen tiloissa. Kaipa sitä myrkkyä sitten siroteltiin sinne tänne niihin paikkoihin, joissa rottien arveltiin olevan. Kaipa rottakanta sitten ainakin pieneni, ei niistä niin kovasti haittaa ainakaan myöhemmin ollut.
Eihän rotat sinällään ole mitään kovin ikimuistettavia eläimiä, ja jo ajatuskin, että sellaiseen törmäisi puuliiterissä tai kellarissa, oli inhottava ajatus. Oli kurja mennä hakemaan puita, eihän sitä koskaan tiennyt, oliko siellä joku rotta vaanimassa. Äiti hakkasi kerran puita liiterissä, ja silloin oli yksi rotta uskaltautunut liian lähelle. Koska äidillä oli kirves kädessä, oli hän tappanut rotan sillä. En onneksi muista yksityiskohtia sen enempää, mutta kookas kait se oli ollut. Äidin mukaan kohtalaisen kissan kokoinen! Voihan olla, että tässä kohtaa vähän liioiteltiin, mutta suotakoon se urhealle rotantappajalle. Rotta on mielestäni yksi inhottavimmista eläimistä. Sinänsä hassua, että kiinalaisessa horoskoopissa minäkin olen rotta!
Riitta
