Keväällä -57 tuon ”salamoiva puhelinlinja” episodin jälkeen kehitimme Sepon kanssa uuden projektin, jossa ideana oli päästä eroon tuosta lankapuhelimesta ja niin rakensimme samaisen ”Poikien Askartelukirjan” ohjeiden mukaan langattoman puhelimen. Sen toiminta perustui kipinäinduktorin tuottamaan ja laajan taajuusalueen peittävään lähetyssignaaliin. Käytännössä se kuului sen aikaisten radioitten kaikilta taajuusalueilta ”läpi” kaiken muun lähetyksen. Meillä oli kyllä suuntaavat antennit, jotka pienensivät häiriöaluetta, mutta ei se lähialueilla riittänyt. Karien ja Bergqvistien radiot olivat pahimmat, koska ne olivat suorastaan linjalla Lähettimemme toimi sillä pienemmällä kipinäinduktorilla minulta päin ja isommalla Sepolta. Puhe kuului mainiosti ja käytimme onneksemme jonkinlaista salakieltä, sillä muutaman päivän kuluttua Karin Soili kyseli sattumalta ohi mennessäni, että ”tulisitko vilkaisemaan tuota heidän radiotaan, kun sieltä kuuluu välillä ihankuin joittenkin puheluita”. No, minä vilkaisin ja tutkin värkkiä asiantuntevasti ja säätelin hetken asemia. ”Joo, vähän viritykset pielessä, mutta luulen tällä korjaantuneen”, sanoin ja jatkoin matkaani Häkkisille. Sepon kanssa pidimme sitten viiden minuutin pikapalaverin ja hyvin pitkin hampain purimme laitteet pois käytöstä. Arvelimme, että Soikan perhe ei ollut ainoa, joka kuuli puhelumme ja jossain vaiheessa saattaisi olla peräti poliisi tyhmiä kyselemässä oviemme takana. Heitä kun oli tarjolla omalla kylälläkin.
Kirjoitti Heimo Kuukkanen