Talvella -57 tuli ongelmia Häkkisen Sepon ja minun välisessä puhelinlinjassa. Se kulki pitkin Karin Soikan ja Berqvistien aitaa ja tien yli Häkkisille koivusta kuuseen noin neljän metrin korkeudessa. Siitä arvelimme kuorma-autojenkin mahtuvan ali. Kuorma- autot mahtuivatkin, mutta eivät muutamat kateelliset naapurien ”kakarat”. Katkoivat linjan useamman kerran. Mutta ei hätää, korjauspartio korjasi ja taas toimivat tärkeät yhteydet, mutta jotain piti keksiä. Kytkettiin linjaan Sepon koulussa teknisen työn tunneilla tekemä kipinäinduktori: 5000 volttia kynsille luulisi kitkevän haluja katkoa toisten lankoja, mutta ei. Keksivät kumihanskat ja kuivan kepin jolla lanka katkesi, mutta iskuvaaraa ei ollut. Leidenin pulloa ja muita suurjännitekokeita varten tekeillä ollut vielä tehokkaampi 15.000-50.000 voltin induktori joutui kiirelistalle. Käämimme ja vahakäsittelimme sitä kahdessa vuorossa ja valmistuihan se, niinkuin muutkin projektimme ja laatu oli erinomainen. Kipinöiden iskupituudet olivat ensiöjännitteestä riippuen 2 – 5 cm. Linjaa viimeksi korjatessamme korotimme sen tien kohdalta 7 – 8 metrin korkeuteen ja paransimme eristykset keraamisiksi. Muutamana päivänä illan hämärtyessä teimme juuri kokeita laitteella, kun ikkunasta huomasimme poikaporukan maleksivan Huntutietä. Sammutimme huoneesta valot, kytkimme uuden induktorin linjaan ja jäimme odottamaan Sepon sormi kytkimellä. Muutaman venkoilun jälkeen yksi urhea irrottautui porukasta ja kahlasi hankeen kohti kuusta. Kiipesi sitten langan kohdalle ja ojenteli kumirukkastaan ja keppiään. Silloin rävähti pieni, mutta kirkas ”salamanpoikanen” langasta keppiin ja kepistä läpi hanskan käteen. Langankatkoja parkaisi ja suoritti erittäin pikaisen ”kuusenlaskun” hankeen. Sepon kanssa juoksimme saman tien ulos kuulostelemaan, että ”miltäs tuntui”. No, tuntuihan se. Kaveri selitti, että ”melkein taju lähti”, mutta kyseli heti perään, että ”mikä se oli”. Me sitten selittämään, että se oli vain salamoinnin näyte-erä. Sitä saa tarvitessa lisää senttikaupalla eikä siihen enää mitkään hanskat tai kepit auta, niinkuin eivät oikeaankaan salamaan. Lanka jäi rauhaan. Edellisen pienemmän induktorin kanssa kävi yksi kiusallinen vahinko, kun se jäi Sepolta vahingossa päälle päivän ajaksi ja sattui paikalle ukonilma. Sepon äiti Saima fiksuna ihmisenä ja sähkömiehen vaimona muisti ja ymmärsi, että linja pitää irrottaa ja maadoittaa. Siitä varten oli linkkukytkin ikkunan vieressä ja hän siitä sitten tarttui kääntääkseen vivun, mutta istahtikin hetkeksi nurkkaan sohvan viereen kovan sähköiskun saaneena. Nousi siitä sitten ja keräsi itsensä kiukkua täyteen ja voi Seppo-parkaa, kun vihdoin tuli kotiin. Mitä tästä opimme ? Ei saa unohtaa induktoria päälle, jos ei itse ole kotona vahtimassa taitamattomia.
Kirjoitti: Heimo Kuukkanen