Soikan kaltsi

Pojat tupakilla Soikan kaltsilla. Luulen tunnistavani osan: vasemmalta Hannu ja Pentti Kukka, Reima Mäkinen, Juhani Kairavuo, ”Nenne”, Eino Määttä, Kari Tirkkonen. Koira on ilmeisimmin Reiman matkassa.

Kallio joka oli Soili Karin (nyk.Alava) kotitalon takana (meiltä katsoen) Huntutien suuntaisena. Kallio oli ristitty lasten suussa Soikan kaltsiksi (kaltsi = kallio). Se oli melko jyrkkärinteinen ja myös oiva hyppyrimäen paikka. Seppo Häkkinen ja Reima Mäkinen rakensivat kallion laelle vielä puisen rakennelman lähtölavaksi. Aiemmin ja myöhemminkin sinne koottiin vain lumesta keko. Mäen alapäässä oli kesäisin pommikuoppa joka yleensä oli täynnä vettä ja roinaa. Muistan tapauksen, kun Reima Mäkinen ajoi speed-way pyörällään tuohon jorpakkoon ja lensi päistikkaa veden ja romun sekaan. Reima nousi ylös mutta Seppo sanoi, että odota ku mä haen kameran. Sitten Reima kömpi takaisin lutakkoon makaamaan ja Seppo otti kuvan. Tässä oli hieman esimakua Dudsoneille.
Soikan kaltsin toinen pää oli loivempaa, lapsille sopivaa laskettelurinnettä. Sielä lasketeltiin myös ns. ”romuautoilla” tai ”mäkiautoilla” eli lasten itse rakentamilla leikkiautoilla. Näistä kerrotaankin jo sitten ihan toinen juttu.

Erään kerran Soikan kaltsin metsässä leikkiessämme, keksimme mukavan tavan tulla kuusesta alas. Kiipesimme ensin muutaman metrin korkeuteen ja laskimme sieltä alas kuusen oksia myöten kuin liukumäessä. Tätä en suosittele kaikille ja ainakin tuo kuusi tulee valita huolella. Myöskään alastulopaikalla ei voi olla kantoja tai kiviä. Meillä alastuloa pehmusti hyvä turpeikko. Tämä leikki rassaa runsaasti myös vaatteita.

Kirjoitti: Hannu Kuukkanen

Riitta Tirkkonen Soikan kaltsilla. Taustalla oikealla Häkkisen talo. Kuva on Riitan albumista.

Vuonna 2011, Häkkisen talo Soikankaltsilta katsottuna. Kuva Hannu Kuukkanen

Soikan kaltsin siirtolohkareet ovat kutistuneet vuosien saatossa. Kivien ympärillä leikittiin monet vinkit ja muut piilot. Kuva Hannu Kuukkanen 2011

Kosti ”Kuusenlaskua” harjoittamassa, josta leikistä Hannu kertoo tässä tarinassaan.

Tietoa kirjoittajasta

Hannu Kuukkanen

Tietoja löytyy osoitteesta: http://www.webcag.fi/kuukkanenkokocv.html

Takaisin