Vartsikan pikkukundien elämä näyttää 50-luvulla pyörineen erilaisten paukkujen ja pommien parissa. Niin meilläkin Kontulan kulmalla. Ympäristö tarjosi jytkyttelyyn erinomaiset edellytykset. Ruutia saatiin lähinnä kahdesta lähteestä: Malmin ampumaradan harjoitusalueelta ja Ilotulitukselta.
Ilotulitus Oy:n tehdas sijaitsi Kontion majan viereisen kallion alapuolella. Kallioon louhittu luolasto lienee toiminut sodan aikana silloin paikalla toimineen ammustehtaan, Latauksen, varastona. Paikka, jossa Porvoontieltä kääntyi Kontulaan bussitie (nykyinen Kukkaniityntie), tunnettiin Latauksen risteyksenä.
Sodan päätyttyä Latauksen tuotanto rauhanomaistettiin ilotulitteiden ja valorakettien valmistukseksi. Siitä huolimatta plakaatit varoittivat ankarasti asiaankuulumattomia lähestymästä salaperäistä laitosta.
Tehtaalta tehtiin viikottain rakettien koeammuntoja Kofeenin pellolle. Kiinnostuksemme Ilotulitukseen rajoittui aluksi koeammuttujen ilotulitusrakettien keräämiseen pellolta. Talvella se olikin erityisen helppoa rakettikeppien törröttäessä näkyvästi lumihangesta.
Rakettikepeistä saatiin erinomaista suoraa puumateriaalia nuolien valmistamiseen jousipyssyihimme.
Vähitellen uskaltauduimme yhä lähemmäksi Ilotulitulituksen tehdasparakkeja. Niiden takaa, pellon laidasta paljastuikin varsinainen arsenaali: täysin vartioimaton, avoin tunkio, täynnä erilaista tuotannossa hylättyä sutta, Bengalin tikkuja, Kiinan pommeja, koiranpommeja, ym. pyroteknistä roinaa.
Niistähän riemu repesi. Tavara ei ollut priimaa, mutta kyllä ne syttyivät ja paukkuivat ihan riittävästi.
Kerran löysimme tunkiosta kokonaisia valopistoolin ammuksia ja röykkiöittäin pieniä alumiinisia rasioita, jotka oli täytetty harmaalla massalla. Osoittautui, että ne olivat valopistoolin patruunan sisään kuuluvia väripanoksia, siis niitä, jotka ammuttaessa hajoavat taivaalle palaen kukin omalla ominaisella valollaan. Joku tiesi, että harmaa massa oli magnesiumia.
Massan sai syttymään, kun siitä raaputti jauheeksi rasian vierelle. Aine paloi sähisten kirkkaalla, kuumalla liekillä. Kokonaisista hylätyistä valopistoolin patruunoista roikkui tulilankoja ja niistä sytyttämällä sai koko lastin lentämään taivaalle. Niitä poltimme ja ammuimme kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Eräänä pimeänä elokuun iltana, viimeisenä päivänä ennen koulujen alkamista joku keksi, oliko se nyt Toppin Tane, että kesäloman loppumista pitäisi juhlistaa jollakin repäisevällä tempauksella.
Suunnistimme joukolla kalliolle, jonka päällä seisoo nykyisin Myllypuron voimalaitos. Keräsimme risuista ja romuista jumalattoman kokon ja heittelimme sen roihuun jäljellä olevat valopistoolin patruunat ja magnesiumnapit.
Ammukset poksahtelivat ja vinkuivat. Vihreitä sekä punaisia valojuovia sähisi tummalle taivaalle ja vaakasuoraankin joka suuntaan, niin että niitä piti väistellä. Kävi valtava räiske ja pientä palon loimotusta näkyi kauempana maastossa. Joku sai sihisevää magnesiumia vaatteisiinsakin.
Ja me pojat hypimme ja kiljuimme kokon ympärillä hurjaa intiaanitanssia huumautuneina aikaansaamastamme helvetillisestä näystä.
Seuraavana päivänä nähtiin Vartsikan VPK paikalla sammuttamassa kytevää maastopaloa.
Martti Backman
